keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Takaisinheitto Helsingin kirjamessuille


Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - luvassa siis meikäläisen postaus Helsingin kirjamessuista. Vietin messuilla vain yhden päivän (vaikka muinakin päivinä olisi ollut vaikka mitä nähtävää), joka oli perjantai 28.10. yhdessä poikaystäväni ja äitini kanssa. Tämän postauksen kuvat ovat @mustemaailmani-instasta, joita julkaisin jo messupäivänä.


Heti messuille saavuttuamme suunnistin Suomalaisen kirjakaupan lavalle, jossa Siri Pettersen oli haastateltavana. Olen ylistänyt Pettersenin Korpinkehät-trilogiaa täällä blogin puolella, joten pakkohan Petterseniä oli päästä kuuntelemaan. Ja pitihän se omistuskirjoituskin saada viimeisimpään Mahti-kirjaan.


Pettersenin lisäksi kävin messuilla kuuntelemassa myös Kirjakallio-lavalla Jaana Kapari-Jattaa, jota haastateltiin Pottereihin ja Kirottu lapsi-kirjaan liittyen. Potter kiinnosti selvästi monia muitakin, sillä lavan edusta oli täynnä porukkaa. Keskustelua oli kiva seurata, vaikka Kirotusta lapsesta Kapari-Jatta ei sen syvällisemmin halunnut keskustella spoilausvaaran vuoksi. Pakko vielä mainita, että mielestäni Kirjakallio-lava oli messujen lavoista paras! Lukiolaiset ovat haastattelijoina todella hyviä.

Potter-keskustelun lisäksi kävin yhdessä äitini kanssa kuuntelemassa keskustelua JHT - Musta lammas -kirjasta. Hyvä keskustelu, jonka voi käydä katsomassa Ylen Areenasta.


Poikaystäväni huiteli messuilla pitkälti omia menojaan, sillä häntä kiinnostivat historia-, sota- ja politiikka-aiheiset keskustelut, joita perjantainkin messupäivään mahtui monia ja joista useimmat olivat kuulema olleet mielenkiintoisia.


Messusaalis jäi aika pieneksi verrattuna moniin muihin kirjabloggareihin, mutta eipä meidän kirjahyllyyn hirveästi enää mahtuisikaan. Kuvassa siis minun ja poikaystäväni hankinnat - ei hirveän vaikeaa arvata mitkä kuuluvat kummallekin. Happy Familyn bongasin 2e kirjapöydästä, joten pakkohan se oli napata mukaan, kun on lukulistalla ollut niin pitkään. Viivi nyt ei ollut niin pakollinen hankinta, mutta onhan se "joka Viivin oma kirja". Hits-nuottikirjoja minulta löytyy 2005-vuodesta 2013-vuoteen asti - oli aikakin ostaa vähän uutta soitettavaa.

Mielestäni tämän vuoden kirjamessut olivat jopa viimevuotisia paremmat. 2017 vuoden messuja odotellessa!

Iso kiitos Messukeskukselle bloggaaja-passista ja lipuista!

2 kommenttia:

  1. Mekin oltiin vain perjantai messuilla, eikä kyllä tuntunut aika oikein riittävän.
    Huomasin just, että säki oot Lahesta :) Juu, mekin!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sen verran nähtävää, että kaksi päivää kelpaisi hyvin.
      Haha sattuipas, juu Lahessa tullut asusteltua melkein koko ikä! :D

      Poista