lauantai 3. tammikuuta 2015

Mustemaailmani 2014


Vuoden vaihtuessa viime kerralla jäi vuosikatsaus laiskuuden kiireitten takia tekemättä (vuoden 2012 katsaus löytyy täältä), mutta lueskeltuani muiden kirjabloggareiden katsauksia päätin että minä myös!

Minulle kirjavuosi 2014 oli varsin onneton, sillä lukupinoni jäi todella pieneksi.
Selkeä ero lukemisen määrään oli siirtyminen lukiosta ammattikorkeakouluun 2013 syksyllä, sillä lukeminen on vain vähentynyt vähentymistään. Olen kuitenkin ihan huomaamattani saanut kahmittua amkissa niin paljon kursseja, että minun olisi mahdollista valmistua jo ensi jouluna - 2 ja ½ opiskeluvuoden jälkeen! Saa nähdä tapahtuuko niin, koska toisaalta minulla ei ole mikään kiire valmistua. Annan itselleni joka tapauksessa anteeksi tuon pikkiriikkisen lukupinon.

Muutamia poimintoja kirjavuodestani 2014:

Luin...

29 kirjaa, joista bloggasin 25 kirjasta (neljästä tulossa vielä arvostelut)

22 ulkomaista
7 kotimaista

10 fantasiaa
6 scifiä
13 muuta

4 englanniksi

2 arvostelukappaletta

3 parasta:
Annukka Salama - Harakanloukku
C.J. Daugherty - Night School 2 Yön perintö
Kiera Cass - The Selection

3 hutia:
Lisa R. Jones - Ihosi alla
Michael Gerber - Barry Trotter ja kuollut hevonen
Tucker Shaw - Anxious Hearts

2014 vuoden teksteistä suosituimmat:
1. Anna Godbersen - Jazztyttö peilaa
2. Lauren Oliver - Requiem Rakkaus palaa
3. Charlaine Harris - Sydänverellä


Hyvää kirjavuotta 2015!

2 kommenttia:

  1. Joskus on kausia, jolloin tulee luettua hyvin vähän. Lukiossa olin iloinen, jos luin edes yhden kirjan kuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, riippuu myös hyvin paljon siitä kuinka paljon keskittyy niihin itse koulukirjoihin.
      Minulla ne jäivät lukiossa kaikkien romaanien jalkoihin. :D
      No toivottavasti lukuinto tästä vielä kohenee. :)

      Poista