maanantai 18. elokuuta 2014

CHARLAINE HARRIS: Veri kielellä

Onhan nämä Sookie Stackhouse-kirjat pakko lukea sitä mukaa kun niitä ilmestyy, vaikkei enää ole samanlaista hinkua lukea kirjaa saman tien kuin joskus aiemmin.

Sookie näkee Ericin juomassa toisesta, nuoremmasta naisesta ja vain hetken jälkeen nainen löytyy tapettuna ja Sookie saa käsiinsä uuden murhatapauksen.

Tapauksen selvittäminen osuu kuitenkin pahimpaan mahdolliseen hetkeen, sillä Sookie vedetään myös hänen keijusukulaistensa huoliin mukaan. Sookie saa uuden vihollisen ja lisäksi hänet jälleen vedetään mukaan vampyyrien valtapelin keskiöön.

Kirjan lukemisesta on jo jonkin verran aikaa ja pakko kyllä myöntää, että en juuri muista kirjan tapahtumia, pääpiirteitä enimmäkseen. Joka tapauksessa tämä oli jälleen yksi tyypillinen Sookie-kirja, mutta viihdyin sen parissa kuitenkin hyvin - ei sitä olisi voinut jättää lukemattakaan.

Totta kai viimeinenkin osa pitää jossain vaiheessa lukea. Ja toivottavasti näitä ei tule enempää, sillä ihan mukava saada sarja päätökseen kaiken paikoillaan junnaamisen jälkeen - tämänkin sarjan olisi ihan hyvin voinut tiivistää.

arvosana: 3½ / 5
Gummerus 2013
sivut: 368
alkuteos: Deadlocked, 2012
mistä: kirjastosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti