torstai 16. toukokuuta 2013

SOFOKLES: Kuningas Oidipus

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Ensimmäinen lukemani näytelmä. En nyt tiedä oliko ihan tästä fiksuinta aloittaa, mutta olipahan kyseessä sentään vanhemman luokan klassikko - suunta voi olla vain eteenpäin.

Kuningas Oidipusta pidetään antiikin tragedioista vaikuttavimpana ja se on antiikin Kreikan kuuluisin näytelmä. Henkilöitä näytelmässä ei montaa ole ja heidät esitellään listassa heti alussa. Oidipus on kuitenkin kirjan ainoa päähenkilö ja esillä melkein koko ajan.

Muita henkilöitä ovat muun muassa Iokaste, hänen puolisonsa, Teiresias, iäkäs, sokea tietäjä ja Zeus-jumalan pappi.

Näytelmässä vuorottelevat vuoropuhelut ja kuoron säkeistöt. Kieli on runomuotoista (käytetty jambimittaa) ja yllättävän vaikeaa: "Miss', ennustukset jumalain,/ olette? Kauan tuota miest' on Oidipus/ pakoillut, ettei tappais vain, ja löikin noin/ nyt isku kohtalon, ei hänen kätensä." Hahmojen jotkin puheenvuorot olivat hyvinkin pitkiä.

Itse en erityisesti Kuningas Oidipuksen runomuotoisesta tyylistä pitänyt, sillä tässä se oli turhan haastavaa, vaikka runoista nyt suurin piirtein pidänkin. Sisältö taas oli ihan mielenkiintoinen, asetelma kun on vähän erikoinen, sillä Oidipus on syntynyt kuninkaalle ja tämän vaimolle, mutta hänestä halutaan päästä eroon. Hänen ottovanhempansa kasvattavat hänet, mutta eräänä päivänä hän tulee vahingossa tappaneeksi oikean isänsä ja lisäksi hän alkaa suhteeseen äitinsä kanssa ja heille syntyy peräti lapsiakin.

Nytpä voin ainakin sanoa, että on tullut tutustuttua myös tähänkin teokseen. Ei se huono ollut, vaikea ennemminkin, mutta yrittihän sitä lukea.

"Theban, synnyinmaani, kansa, katso, siin' on Oidipus!/ Tiesi purkaa pulmat kuulut, oli mahtava hän mies./ jonk' ei kadehtia tarvis ollut toisten onnea./ Kuinka hirmuiseen hän onkaan turman tyrskyyn jou-/ tunut!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti