torstai 31. tammikuuta 2013

PETER S. BEAGLE: Viimeinen yksisarvinen

Heppatyttönä kiinnitin heti huomiota tämän kirjan nimeen ja sitten siihen, että tämän on sanottu olevan "yksi fantasiakirjallisuuden rakastetuimmista klassikoista". Pitihän tämä käydä kirjaston hyllystä poimimassa.

Yksisarvinen on elänyt kautta aikojen yksin taiotussa syreenimetsässä, mutta sitten hän saa kuulla, että yksisarviset olisivat kadonneet maailmasta. Kuningas Haggard on nimittäin vangituttanut kaikki yksisarviset ja niitä vartioi kammottava härkä.

Ainoa vapaa yksisarvinen lähtee pelastamaan lajitovereitaan yhdessä tohelon taikurin ja Molly Grue-nimisen naisen kanssa.

Mielestäni tämä oli juuri sellainen hämäräperäinen, vaikeasti ymmärrettävä satu. Vähän jotain samaa tyyliä tässä oli kuin esimerkiksi Liisa Ihmemaassa kirjassa.

En nyt mitenkään erityisemmin pitänyt tästä, vaikka kieli oli toki kaunista ja niin päin pois - mielestäni tämä oli aika tylsä. Luin loppua kohti kirjaa aika silmäillen, sillä en pystynyt enää edes uusimaan lainaustani, vaan minulle tuli vähän kiire, kun laina-aika meinasi umpeutua.

torstai 24. tammikuuta 2013

AILA MERILUOTO: Lasimaalaus

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


Makuni runouden suhteen suuntautuu pääasiassa kohti tällaista vähän vanhempaa suomalaista runoutta ja erityisesti Saima Harmaja on yksi suosikeistani. Aila Meriluodon Lasimaalauksenkin runoista tuli heti ensimmäisiltä sivuilta vähän samanlainen fiilis kuin Harmajan runoja lukiessani, tosin nämä olivat pidempiä - muuten kelpoon arvosanaan piiitkä miinus.Lasimaalaus on voittanut WSOY:n myöntämän palkinnon sen vuoden parhaasta esikoiskokoelmasta.

Kirjastosta en kuitenkaan lainannut ihan tätä samaista kirjaa vaan opuksen "Kootut runot", jonka aloittajana toimi Lasimaalaus (1946). Lopussa oli "Aila Meriluoto tänään" Juha Tanttusen haastattelemana. Tanttunen kirjoitti olevansa sitä mieltä, että runot eivät tuntuneet hänestä vaikeilta. Itse olen vähän fifty/fifty kannalla. Runoja piti lukea tarkkaan ja ajatuksen kanssa, sillä "hauki on kala" ei niissä pätenyt.

Lasimaalaus jakautuu seitsemään osaan ja aiheet pyörivät varsin perinteisesti mm. luonnon, kuoleman ja Jumalan ympärillä. Olen alkanut miettiä, liittyykö useiden runojen alakuloisuus perustavanlaatuisesti suomalaisuuteen: "-- mies tuli soutaen selkiä pitkin./ Kuvastin särkyi. - Aamulla itkin."

Runoissa on selkeästi käytetty runomittaa ja myös perinteisiä loppusointuja: "Meri keinutti laivaa monta,/ kuin lokkeja, aalloillaan,/ sata haavetta kahleetonta/ liki ikävöivän maan." Runoissa oli yleensä kolmesta kuuteen säkeistöä, ja jos minulta kysytään, niin karsisin kyllä useista muutaman pois, sillä runoissa oli hyvin aineksia jo muutamassa ensimmäisessä säkeistössä - lyhyestä virsi kaunis.

En ole ihan varma pidinkö tästä loppupelissä niin paljon. Parin ensimmäisen runon jälkeen olin aika innoissani, koska tyyli ja aiheet olivat suhteellisen lähellä Harmajaa, mutta sitten innostus lässähti. Kyllä muutama runo oli ylitse muiden, mutta kokonaisuutena minulla ei jäänyt tästä kovin kummoista kuvaa.Yllätyin kuitenkin siitä, että muutkin blogistit ovat tarttuneet tähän kirjaan, sillä runoutta vähän harvemmin käsitellään blogeissa. Lasimaalauksesta lisää mm. blogeissa Booking it some more ja Kirjakaapin avain.

"Mietitkö mitään, uupunut pääni,/ syvälle taipunut, ylväs ja kaino?/ Muurit seisovat hiljaisina,/ yllä on tummien tornien paino./ Oi, jonain hetkenä sormeni irtoo/ tyhjästä työstään. Katson ja näen:/ Kohtalo peilini kalvoon piirtyy./ Silloin se särkyy rämähtäen."

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

ANU HOLOPAINEN: Syysmaa 5 - Varjoja



Nyt pääsin vihdoinkin Syysmaa-kirjaan, jota en ole aikaisemmin lukenut ja ihan tyytyväinen olen kyllä siitä, että päätin aloittaa sarjan lukemisen uudestaan ensimmäisestä osasta tätä ja viimeisintä ajatellen.

Yölaaksosta paenneet Lorana ja Kolmisointu ovat saapunet Punatertun kylään. Sopeutuminen on kummallekkin vaikeaa, mutta sitten Lorana ystävystyy johtamishuolista kärsivän Zaran kanssa ja päättä parantaa asemiaan muiden kyläläisten silmissä lyöttäytymällä tämän seuraan. Lorana on myös viimeisimmillään raskaana ja omituista lasta odotetaan pelolla.

Samaan aikaan Satosalesissa Villipihlajan tarkkailutehtävissä olevat Adaira ja Merkinos onnistuvat sotkemaan asiansa täysin ja heidän on pakko pyrkiä turvaan Punaterttuun.

Kirjassa pyöri paljon tuttuja hahmoja ja teksti oli helppolukuista ja nopeaa. Tapahtumat etenivät vauhdikkaasti, eikä kirjassa tullut tylsiä hetkiä. Varjoja jatkoi loogisesti siitä mihin oli jääty ja loppui sen verran jännään paikkaan, että kuudetta osaa ei voi jättää lukematta.

tiistai 22. tammikuuta 2013

FEDERICO GARCÍA LORCA: Andalusian lauluja

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


Lorca on runoilija, näyttämötaiteilija, taidemaalari, pianisti ja säveltäjä, jonka murha " -- hankki hänelle pian marttyyrin nimen kaikkialla Euroopassa --" (ja jonka elämästä ja kuolemasta on pitkät pätkät tekstiä myös Wikipediassa).
"Elokuun 19. päivän aamunkoitteessa vuonna 1936, vain kuukauden kuluttua Espanjan sisällissodan puhkeamisesta, jotkut tuntemattomat henkilöt veivät Federico García Lorcan Granadan lähellä sijaitsevaa Viznaria ympäröiville kukkuloille, asettivat hänet kallioseinämää vasten ja ampuivat hänet." (Francisco Carregui, 1961)


Ensimmäiseksi otettuani kirjan käteeni selailin sitä vähän, sillä halusin vähän selvittää, että millainen kirjan ensivaikutelma on. Kirja näytti sisältävän paljon eri tyyppisiä ja - rakenteisia runoja, jotka oli ilmeisesti koottu eri kokoelmista. Vasta kirjan lopussa on kerrottu paljon Lorcasta, hänen elämästään ja runoista, mutta mielestäni se osa olisi sopinut jo kirjan alkuunkin, sillä henkilökohtaisista, runoilijan asuinpaikkaan ja historiaan liittyvistä runoista saa enemmän irti, kun tietää vähän taustoja.

Runot henkivät Lorcan kotiseutua ja espanjalaisuutta. Runoissa on niin kuvakieltäkin kuin myös musikaalisuutta ja rytmisyyttä: "Lepäävä sydämeni. Lähteen viileä vesi./ (Unohduksen lukki,/ kudo säikeesi vesien yli)/ Lähteen viileä vesi lauloi lauluaan./ (Unohduksen lukki,/ heitä säikeesi vesien yli)/ --" Espanjalaisuus tulee ilmi monissa runojen aiheissa. Runoissa esiintyi mm. uskonnollisuutta, ylpeyttä, kunniaa, värejä, kuolemaa jne., esimerkiksi "Tulin maailmaan näkevin silmin/ vaan silmittä lähden./ Oi suurimman tuskan Herra!" Runoja oli paljon laidasta laitaan, mutta monissa tuotiin paljon esille tunteita ja aiheet tuntuivat uskottavilta ja Lorcan inspiraatio tuntui tulleen ihan "elävästä elämästä".

Andalusian lauluja kokoelmassa oli myös muutama runo, jotka vaikuttivat jopa jo novelleilta, sillä pituutta oli yhdelläkin peräti viisi sivua. Runoissaan "Romanssi Espanjan kansalliskaartista" ja "Oodi Harlemin kuninkaalle" Lorca on ottanut kantaa niin mustalaisten vainoamiseen kuin myös antanut "-- sanat Amerikan neekereiden epätoivolle": "Silloin, neekerit, silloin, silloin/ voitte suudella hurmiossanne pyörien renkaita,/ --"

Välillä erikoiset sanavalinnat pistivät silmään ja pohdinkin, että joillakin sanoilla onkin nyt tarkoitettu jotain ihan muuta asiaa ja lopussa kerrottiinkin, että runoissa on abstraktisuutta ja hienostunutta symboliikka, esimerkiksi taivas tarkoitti ihannetta ja nainen surua. Sanavalinnat olivat varsin ihmeellisiä, eivätkä nuo "piilomerkitykset" ilman selityksiä olisikaan kovin helposti auenneet.

"Mutainen New York,/ rautalankojen ja kuoleman New York/ Mikä enkeli on kätkettynä poskessasi?/ Mikä moitteeton ääni kertoo viljan totuudet?/ Kuka muistaa sinun tahraisten vuokkojesi hirvittävät unet?"

lauantai 19. tammikuuta 2013

J.R. WARD: Uudestisyntynyt rakastaja

Huhhuh, nyt on sitten tullut luettua jo kymmenes osa Mustan tikarin veljeskunta - sarjaa. Vaikka olen kyllä ihan juu pitänyt aikaisemmista kirjoista, niin tämän lukemista en kovin paljoa odottanut, sillä kirjoissa pyöritellään niin paljon samoja kuvioita, että kyllä niihin nyt pikku hiljaa alkaa jo vähän kyllästymään.

Shellaninsa Wellsien kuolemasta saakka Tohrment on ollut vain varjo entisestään. Tohrin takaisin veljeskuntaan tuonut langennut enkeli tekee Tohrille kuitenkin selväksi, että Wellsie on vangittuna kylmässä Välitilassa. Tohr pyytää enkeliä pelastamaan edesmenneen rakkaansa, jolloin enkeli pyytää myös Olematonta auttamaan urosta.

Samaan aikaan kilpaileva vampyyriklaani ja Xcor sen johdossa yrittävät tavoitella Sokean kuninkaan valtaistuinta, mikä aiheuttaa ongelmia kaikille veljeskunnan jäsenille.

Vaikka lukemisen aloittaminen tuntui aika kankealta, niin ei kestänyt kauan, kun kirja oli jo tempaissut minut mukaansa. Mielestäni Ward oli saanut tähän kirjaan taas vähän uusia tuulia. Tarina onnistui niin naurattamaan kuin liikuttamaankin. Hirmuisesti vain ärsytti, että Autumnin nimi oli suomennettu, hyppi silmille tekstistä.

Hyvää tässä kirjassa oli myös se, että lesserit oli melkeinpä kokonaan unohdettu ja tilalla jatkoivat Xcor ja hänen joukkonsa, joista ainakin minä luen paljon mieluummin kuin lessereistä. Ward myös mukavasti pohjusti ilmeisesti tulevia kirjoja sekä seuraavia pareja, joten nyt sitten pitäisi vain jaksaa sitä seuravaa osaa odotella.

perjantai 11. tammikuuta 2013

EILA KIVIKK'AHO: Ruusukvartsi

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - Suomen kirjallisuuden klasikkot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


Napatessani tämän kirjaston hyllystä olin heti, että "jes, tämmöset lyhyet runot on just mua varten". Ruusukvartsissa Kivikk'aho keskittyykin tanka- ja haikulyriikkaan. En ollut aikaisemmin lukenut kovin monia kyseisten tyylien runoja, vaikka ensimmäisen tankarunoni kirjoitinkin joskus ala-asteella ja senkin jälkeen olen muutaman väännellyt. Oli siis todella mielenkiintoista päästä lukemaan ensimmäistä kertaa runokirja, joiden runot koostuvat pääosassa näistä tyyleistä.

Kivikk'ahon kirjasta ja ylipäätään tyylistä saa aika vahvan aasialaistyylisen ensivaikutelman. Hän on aikaisemminkin keskittynyt paljon tanka- ja haikurunouteen, esimerkiksi myös teokset "Niityltä pois ja Venelaulu sisältävät kumpikin sikermän tankoja".


Ruusukvartsi teoksen runoissa luonto on paljon läsnä ja useat runot myös kuvaavat jollain tapaa muutosta: "Vai kummastuttaa/ kun jänis, hirvi, mäyrä/ eksyy pihalle?/ Niiden rypymaillehan/ koko taajama tehtiin!" Kivikk'aho kirjoittaakin paljon myös vuodenajoista, joissa tulee esiin sekä luonto että muutos: "Kevät häämöttää/ himmeänä/ värinä/ jääkuoren alla."

Osa runoista vaikuttaa myös allegorioilta, mutta lyriikoiden tyyli ja tiukka muoto, jota on hankala istuttaa suomen kieleen voi myös vaikuttaa asiaan: "Kesän mentyä/ puu muuttuu: ei voi kasvaa:/ täytyy häikäistä." Toisaalta se on siitä kiinni, miten kukakin runoja tulkitsee. Joka tapauksessa näin lyhyissä runoissa Kivikk'aho on kuitenkin saanut ladattua paljon merkityksiä vain muutamiin sanoihin.

Kivikk'aho onnistuukin mielestäni luomaan selkeitä mielikuvia lukijalle: "Suuri on nietos:/ lainaaja tulee, vähän/ harteita näkyy." Kuvailevien runojen lisäksi osa tuntuu olevan myös hyvinkin kantaaottavia: "Vähemmistöillä/ omat alistettunsa,/ erakko tietää."

Minusta oli ihan mielenkiintoista tutustua suomalaiseen tanka- ja haikurunouteen, sillä niiden muoto on niin lyhyt ja useimmat suomenkieliset sanat niin pitkiä, että asiaa on hankala ilmaista kyseisten tyylilajien muodossa. Kivikk'aho on kuitenkin onnistunut mielestäni hyvin ja vaikka runot ovat yksinkertaisia, niissä on silti "sitä jotain".

"Kesä kirjoitti/ enteensä unikirjaan/ ja lintu soitti/ ajan ovikelloa/ ikuisuuden rajalla."

torstai 10. tammikuuta 2013

SALLA SIMUKKA: Jäljellä

Kauheasti en ollut tähän kirjaan aikaisemmin tutustunut, mitä nyt vilkaissut, että aika monet bloggarit olivat tämän lukeneet. Sattui vain viime kirjastoreissulla kohdalle, joten päätin napata mukaani.

Emmi on pelkkä Potentiaali: tyttö, joka ei ole löytänyt omaa lahjakkusaluettaan. Kotona hän on kuin ilmaa, eikä hänellä ole koulussakaan kavereita.

Emmi päättää karata saadakseen huomiota, mutta palatessaan kotiin hän huomaa, että ketään ei ole kotona. Ja vaikuttaa myös siltä, että ihmiset olisivat kadonneet koko kaupungista.

Kirjan teemana on yksinäisyys ja kyllähän tässä keskitytään paljon nuorten sisäiseen maailmaan ylipäätään, mutta en oikein osannut odottaa ihan näin pohtivaa ja hidastempoista kirjaa. Ensin tuntui, että kirja lähti vauhdilla liikkeelle ja sitten - ei mitään. Loppua kohti vauhti kiihtyi ja kirja muuttui kiinnostavammaksi, mutta ei tämä silti minua vakuuttanut.

Hirveästihän tässä tuli vastaan kysymyksiä, joille ei saatu vastauksia ja nehän saa ilmeisesti sitten selville lukemalla toisen osan Toisaalla. Se saa kuitenkin vielä jonkin aikaa odotella minua kirjaston hyllyssä, sillä minulle ei tullut tämän jälkeen sitä fiilistä, että pakko saada heti lisää.

lauantai 5. tammikuuta 2013

ANU HOLOPAINEN: Syysmaa 4 - Yölaakso

Pitkästä aikaa päädyin tämän kirjan pariin, edellinen lukukerta taisi olla silloin, kun tämä ilmestyi. Yllättävän hyvin oli kuitenkin muistikuvia jäänyt Yölaaksosta.

Kielletystä suhteesta kiinni jäänyt Lorana pakenee pahamaineisille Eläville vuorille ja päätyy yllättäen Yölaaksoon, vaikka kukaan ei uskonut vuorten takana olevan mitään.

Yölaakso ja sen ihmiset poikkeavat paljon siitä, mihin Lorana on Syysmaassa tottunut, mutta eräs yölaaksolaissuvun päämies on ollut yhteydessä Syysmaahan ja oppinut vähän heidän tapojaan ja kieltä. Hänen luotaan Lorana saa turvapaikan, kunnes itselleen ylivertaisen viettelytaidon kehittänyt Hyräily lähestyy häntä.

Mielestäni tämä poikkesi aika paljonkin edellisistä osista ja jäin kaipaamaan edellisessä kirjassa tutuiksi tulleita Merkinosia ja Adairaa, joiden tehtävä tuntui jääneen aika kesken. Erilainen ja uusi ympäristö ja tämän kirjan hahmojen linkki vanhoihin hahmoihin olivat kuitenkin mielenkiintoisia.

Seuraava osa onkin jo sellainen, jota en ole lukenut ja sen verran netistä vilkaisinkin, että edellisten kirjojen hahmoja tulisi taas enemmän mukaan, vaikka Loranaakin kyllä edelleen seurataan.

torstai 3. tammikuuta 2013

L.J. SMITH: Vampyyripäiväkirjat 7 - Uusi aika 3: Sydänyö

Minulla oli tämä jo kerran aikaisemmin lainassa kirjastosta, mutta silloin en edes yrittänyt aloittaa lukemista, koska Vampyyripäiväkirjat-kirjasarja on ollut ylipäätään niin järkyttävän huono. Ajattelin kuitenkin, että kerran kun kaikki muutkin osat on tullut luettua, niin pakko kai se on tämäkin.

Elenan onnistui pelastaa rakas Stefaninsa Pimeästä ulottuvuudesta, mutta vampyyri on heikko pitkän vankeuden jäljiltä ja tarvitsee paljon verta. Lisäksi Damon on maagisesti muuttunut ihmiseksi.

Damon on epätoivoinen ja on valmis tekemään mitä vain muuttuakseen taas vampyyriksi. Hän lähtee takaisin Pimeään ulottuvuuteen ja Bonnie tempautuu vahingossa hänen mukaansa.

Sillä välin kun Stefan ja Elena yrittävät pelastaa Bonnieta, Meredith ja Matt taistelevat Fell's Churchin vallanneita vaarallisia henkiä vastaan. Ystävyksien pitää tehdä kaikkensa saadakseen pelastettua Fell's Church.

Kirjan tapahtumat etenivät madellen. Tapahtumat kerrottiin eri näkökulmista ja välillä tuli jonkin verran toistoa. Elena oli hahmona todella ärsyttävä, eikä kyllä Stefankaan ollut sen parempi. Kirjasarjan Bonniesta olen tykännyt enemmän, kuin mitä TV-sarjan ja lisäksi Meredithistä paljastui uusia juttuja tässä osassa.

Kirjassa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Luin ensin ne kiinnostavat osat ja palasin myöhemmin lukemaan ne, jotka jätin välistä. Jos on lukenut Vampyyripäiväkirjojen aikaisemmat osat, niin mielestäni kannattaa lukea myös tämä. Jos taas on onnekkaasti onnistunut välttämään kys. sarjan, ei kannata edes aloittaa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

sinne meni 2012

Nyt on selvitty niin joulusta kuin Uudesta Vuodestakin, mutta onneksi loma jatkuu vielä vähän aikaa. Vuosi meni mielestäni taas hirmuisen nopeasti ja nyt onkin jo 2013 !

Pystytin blogini 27.3. ja siitä eteenpäin laskien vuoden 2012  kirjapino kohosi 70 kirjaan. Kirjavuoteni suosituimmiksi kirjoiksi nousivat yllätysyllätys fantasiat, joita luin 29 kpl.

Blogini kolme suosituinta tekstiä olivat kirjoista E.L. Jamesin Fifty Shades - Sidottu, Becca Fitzpatrickin Hiljaisuus ja Suzanne Collinsin Nälkäpeli - Matkijanärhi.

Pyrin siihen, että blogissani olisi pääasiassa vain kirja-arvioita, mutta mukaan mahtui myös (tietysti alkulöpinöitten lisäksi) tunnustuksia kaksin kappalein, haaste sekä juttua Helsingin kirjamessuista, Lontoon reissusta ja joulusta.


Blogini kanssa aion jatkaa samaa rataa. Laskeskelin, että kirjaston kirjoja pitäisi lukea nyt 16 ja omassa hyllyssäni lukemistaan odottelee 23 kirjaa.


Kiitos lukijoille, kommentoijille sekä muille kirjabloggareille vuodesta 2012 ja hauskaa vuotta 2013 !

Blogistanian Finlandia 2012

Päätin pitkän harkinnan jälkeen asettaa ehdokkaani mukaan tähän kilpailuun. Ensimmäistä kertaa järjestetty Blogistanian Kuopus jäi minulta välistä, vaikka lukemiseni painottuukin suurilta osin nuorille määriteltyihin kirjoihin. Taisin lukea vuonna 2012 vain muutaman Blogistanian Finlandian kategoriaan sopivan kirjan, joten siksi päätin asettaa ehdolle vain yhden kirjan.

Blogistanian Finlandian tarkoitus on "lisätä kotimaisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista" (Sallan lukupäiväkirja) ja ehdokkaani onkin:

Kira Poutanen: Rakkautta borealis (3p.)

Chick litin edustajia ei Suomessa kovin monia ole, vaikka genren kirjoja käännetäänkin paljon. Jos on tutustunut käännettyyn chick litiin, niin mielestäni kannattaa tarttua myös kotimaiseen.