keskiviikko 14. marraskuuta 2012

MILA TERÄS: Perhosen varjo

Pidin joskus todella paljon Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta - kirjasta, joten kyllähän minua alkoi tämäkin kirja kiinnostaa bongattuani sen uutuuksien joukosta.

Linnea matkustaa kesälomalla Usvalaan erikoisen isoäitinsä luokse. Hän kuitenkin huomaa suvulla olevan salaisuuksia ja toisinaan ne tuntuvat yhtä painavilta kuin kilot, joita hän yrittää karistaa itsestään.

Linnea tapaa kuitenkin Valerian, ihanan, perhosia kuvaavan tytön, sekä Mikaelin, jonka kanssa hän voisi kulkea vaikka metsän ääriin.

Odotin että kirjassa olisi ollut enemmän fantasiaa, mutta suurimman osan sivuista vei Linnean syömishäiriö ja tytön sisäinen kamppailu syömistä vastaan.

Hyvä että edes jaksoin lukea kirjan loppuun, sillä aiheeltaan se ei jaksanut kiinnostaa ja lisäksi tuntui, että samat asiat olisivat toistuneet uudestaan ja uudestaan. Vasta loppupuolella päästiin fantasian pariin, mutta se ehtikin sitten loppua ennen kuin edes kunnolla alkoikaan. Kirjasta jäi vähän sellainen fiilis, että tuntui kuin siinä olisi kehnosti yhdistetty kaksi eri tarinaa.

2 kommenttia:

  1. Tämä on ollut suurena ehkänä lukulistallani. Itsekin pidin aikoinaan Tyttö tulevaisuudesta-teroksesta, mutta tämä postaus ei ainakaan kannusta kirjaan tarttumaan. Oletko lukenut Sari Peltonieman Suomu ja Hämärän renki teoksia? Tai Marja Luukkosen Kivinen kello? Voisivat olla enemmän Teräksen ensin mainitun teoksen kaltaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ainakaan minuun iskenyt tämä kirja ollenkaan... Fantasiapätkä kirjassa oli ihan mukava, mutta ei mielestäni siihen mennessä tahkottujen sivujen arvoinen. :/
      En ole kyseisiä kirjoja lukenut, pitääpä pistää korvan taakse, kiitos. :)

      Poista