keskiviikko 31. lokakuuta 2012

D.L. KING (toim.): Suloisin suudelma

Päätinpä aloittaa messukirjojen lukemisen tästä kirjasta, sillä viime aikoina olen tykästynyt todella paljon novellikokoelmiin. Toisaalta vampyyrit saattavat kohtpuoliin tulla korvista ulos, sillä vielä olisi neljä vampyyrikirjaa yöpöydällä odottamassa.

"Näissä lumoavissa kertomuksissa kuolemattomat, äärettömän kauniit, voimaa ja seksiä tihkuvat vampyyrit ottavat tarvitsemansa elinvoiman niiltä onnettomilta (tai onnekkailta), jotka heidän tielleen sattuvat. Suloisin suudelma vie lukijan hämärille kujille ja pimeisiin makuuhuoneisiin kokemaan pelon ja mielihyvän väristyksiä, joita vain vampyyrit voivat ihmisessä herättää. Vampyyrit tyydyttävät nautinnonhalunsa niin nykyaikaan kuin menneisyyteen sijoittuvissa verenkarvaisissa novelleissa."

Muutaman novellin ajan kirjasta oli vielä sellainen ok-fiilis, mutta sitten alkoi tuntua, että kaikki novellit olivat liikaa toistensa kaltaisia ja teksti oli mielestäni hitusen liian kökköä (vika voi kyllä olla suomennoksessakin).

Mikään novelleista ei jäänyt erityisemmin mieleen, loppupäästä ehkä Kristina Wrightin "Viiltäjä", mutta syynä saattoi toki olla sekin, että kyseinen novelli oli kokoelman toiseksi viimeinen. Enemmän tykkäsin suomalaisista vampyyritarinoista kuin näistä, vaikka kyllä nämäkin nyt luki.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Helsingin kirjamessut 2012

Hyppäsin perjantaina junaan ja lähdin ensimmäistä kertaa kirjamessuille. Olisin halunnut käydä Helsingin kirjamessuilla jo viime vuonna, mutta ne sattuivat menemään minulta silloin täysin ohi.
Nyt sitten vietettiin kaverin kanssa syysloman perjantai aamusta iltaan saakka messuilla ja tuli koluttua kirjapuolen lisäksi myös musiikki- ja ruokapuoli. Päivä oli todella mukava, kuunneltiin kirjailijahaastatteluita ja kannoin myös kassillisen kirjoja kotiin.

Duudsonien Jarppi, Jani Niipola ja "Duudsonit - 100 tapaa pelastua tylsyydeltä"

Jera Hänninen, Jyri Hänninen, Sofi Oksanen ja "Haluatko todella kirjailijaksi?" veti Kirjakahvilan tupaten täyteen porukkaa

Kallion lukiolaiset haastattelivat Elina Rouhiaista

Baba Lybeck haastatteli Kira Poutasta, Laura Paloheimoa ja Maria Rocheria chick litistä

ilta oli jo pimenemässä, kun viimein lähdettiin kotimatkalle

Minulla oli pitkä lista kirjailijoista, joita halusin käydä kuuntelemassa, mutta skippasimme kuitenkin monet heistä, sillä aika ei kerta kaikkiaan riittänyt.
Elina Rouhiaista halusin käydä kuuntelemassa, sillä pidin todella paljon Kesyttömästä ja myös keskustelu chick litistä ja kyseisten kirjailijoitten kirjoista oli todella kiinnostava ja hauska. Kira Poutasen kirjoja olenkin lukenut ja muutama on nytkin lainassa, mutta Laura Paloheimon Klaukkala oli pakko lisätä lukulistalleni. Kävimme kuuntelemassa myös Outi Pyytä, joka oli puhumassa Trashion-kirjastaan.

Messuhalli kierrettiin useampaan otteeseen läpi. Ruokapuolella käytiin maistelemassa maistiaisia ja musapuolella katselin erilaisia nuottikirjoja, joista yksi lähtikin mukaan ja kokeilin myös muutamia pianoja.

kirjasaalis

  • Alan Bennett - Epätavallinen lukija
  • Janet Evanovich - Neljäs kerta toden sanoo
  • D.L. King (toim.) - Suloisin suudelma
  • J.K. Rowling - Harry Potter ja Azkabanin vanki
  • J.K. Rowling - Harry Potter ja Liekehtivä pikari
  • Aku Ankan taskukirja 368 - Kuutamolla
  • Michael Gerber - Barry Trotter ja kuollut hevonen
  • Michael Swanwick - Rautalohikäärmeen tytär
  • HITS 2012

Vaikka minulla on ennestään keskeneräisiä kirjoja, niin pakkohan minun oli tarttua noihin messukirjoihinkin.
Ja nuottikirjan kappaleita olen myös jo kovasti soitellut, erityisesti Pariisin Kevään "Kesäyötä" ja Heli Kajon "Jos mä kuolen nuorena" kappaleita on ihana soittaa pianolla.

lauantai 20. lokakuuta 2012

SIRKKA TURKKA: Niin kovaa se tuuli löi

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - kotimainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa). 


Niin kovaa se tuuli löi on Sirkka Turkan kahdestoista runokokoelma ja hänen tekstejään on käännetty yli kymmenelle kielelle. Hän on saanut muun muassa Finlandia-palkinnon (1986).

Niin kovaa se tuuli löi on jaettu viiteen osaan. Runokokoelma on täynnä lyhyitä runoja ja aforismin tyylisiä säkeitä: "Naisenkautta tänne tultiin, miehen kautta/ täältä lähdetään."
Aiheet liikkuvat kuolemassa ja menetyksessä ("Silmät haudataan, ne katsovat sinua/ kun painat pulttipistoolin otsaan,/ ne katsovat vielä, kun se putoaa/ eteesi polvilleen, kuningas kuolee."), yksinäisyydessä ja tyhjyydessä ("Sinisilmä, olen toivonut kauan, että saisin nähdä/ sinut vielä kerran, edes yhden tupakan verran.") ja eläimissä ja ihmisissä ("Jésus Armani-yhtye soittaa ylhäällä pilvissä,/ hevoset nelistävät pitkin pustaa,/ segerstamilainen suomalais-ugrilainen uho,/ horsemanship, lauman käsittelytaito.").

Runot ovat surumielisiä ja kuolema on niissä hyvin usein läsnä, mutta niistä löytyy myös lohduttavia piirteitä: "Kuljet kanssani yhä pitkin pakkastalvea,/ kulkee hassu hymysi, hautasi./ Pitkin jäisiä jokia vain me hassut/ kohti koirien kirkkoa, ketun enkeleitä." Rakas lemmikki tuntuu kulkevan rinnalla, vaikka makaisi jo haudassa. Runot vetoavatkin hyvin vahvasti tunteisiin.

Runoissa on viittauksia myös historiaan ja uskontoon, esimerkiksi "sisäministeri Tandefelt ampui, Ritavuori ampui/ - - sen jälkeen kun koira oli ammuttu, piti ampua/ Bobrikov, ja sitten itsensä" ja "ei tiennyt Jeesusrukka kelle kukoistaa,/ vain kanniskeli ristiään, oli nätti kuin humma".
Mielestäni Turkka ottaa runoillaan kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin, jotka kaipaisivat muutosta: "Emakko katsoi kärsällään, se oli saattohoidossa/ satulahuoneessa, sairaana se katsoi/ tumma pilvi pään päällä, kivun kotsa./ - - Lopulta lääkintämiehet pomppivat sen kaulan/ päällä, kun lopetuspiikit eivät tehonneet."

Itse pidän eniten juuri tämänkaltaisista runoista, jotka ovat lyhyitä ja tunteisiin vetoavia, mutta eivät välttämättä aukea ensimmäisellä tai toisellakaan lukukerralla, vaan niissä riittää pohdittavaa.

"Pistin hyasintin sen poskea vasten,/ valkean hyasintin mustaa poskea vasten,/ matkaa varten./ Kun hyvä lähtee tästä maailmasta,/ sitä vain huutaa."

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

LAUREN OLIVER: Kuin viimeistä päivää

Pidin Lauren Oliverin Deliriumista ja nyt ennen Pandemoniumin lukemista päätin tarttua tähän kirjaan bongattuani sen kirjaston hyllystä.

Samantha Kingston on kaunis ja suosittu, jolla on koulun komein poikaystävä ja paikka parhaissa piireissä, mutta sitten hänen elämänsä muuttuu silmänräpäyksessä auto-onnettomuudessa.

Avatessaan silmänsä Sam huomaa elävänsä päivää ennen onnettomuutta ja hänen elämänsä viimeinen päivä alkaa toistua uudestaan ja uudestaan. Asiat kuitenkin muuttuvat koko ajan ja seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka nivoutuvat sekä Samin että hänen  läheisimpiensä tulevaisuuteen. Sam saa huomata, että onnellinen loppu ei olekaan itsestäänselvyys.

Ensin vähän epäilytti se, kuinka paljon toistoa kirjassa on, sillä siinähän kerrotaan koko ajan samasta päivästä, mutta ihan turhaan epäilin. Samin viimeinen päivä muuttuu joka kerta - uusia asioita paljastuu ja Sam myös itse muuttaa päivien kulkua.

Oliver jakaa nuoret karusti suosittuihin ja vähemmän suosittuihin, joiden välinen kuilu on suuri. Kuin viimeistä päivää onkin hyvä kasvutarina - Sam oppii katsomaan asioita eri valossa. Kirjan loppu tuli minulle yllätyksenä, mutta se oli kuitenkin erittäin onnistunut. Mielenkiintoinen tarina, mutta se ei aivan tempaissut minua mukaansa, vaikka hyvä olikin.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

ANU HOLOPAINEN: Syysmaa 2 - Sisarpuut

Pienessä lähikirjastossani on varmaan jo totuttu siihen, että ravaan siellä monta kertaa viikossa lainaamassa kirjoja ja hakemassa saapuneita varauksia. Viimeksi poikkesin noutamassa muun muassa tämän Syysmaan 2-osan.

Welman tytöt ovat matkalla pohjoiseen määränpäänään Punatertun kylä, kun taas Welma päätti matkata Kesämaahan. Matka on kuitenkin vaikea ja vaivalloinen ja nuorten naisten matka keskeytyy metsäolentojen ja Metsälehmuksen palvojien väijytykseen.

Punatertun kylä on pieni ja alkeellinen, minkä saa huomata myös kaupunkilainen Javona, jonka pieni tyttövauva pelastettiin kylään, koska Javonan mies on pappi ja esikoisen tulisi olla poika. Javona haluaa olla tyttärensä kanssa, mutta pelottavat huhut pakottavat hänet takaisin kotiin. Matkalla on kuitenkin kohtalokkaat seuraukset myös Punatertun pienen yhteisön elämään.

Pidin tästä enemmän kuin Welman tytöistä. Tuntui, että tapahtumia oli enemmän ja tarina oli mielestäni mielenkiintoisempi. Javonan tarina tuli vähän yllättäen ja vaikutti siltä, että Zaran porukasta jätettiin kauheasti kertomatta, mutta toisaalta Javona seikkailee seuraavassakin osassa, jonka käynkin varmaan ensi viikolla hakemassa kirjaston hyllystä.

tunnustus: A Blog With Substance


TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT: 
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille.
3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Sain tunnustuksen Olipa kerran kirjablogi-blogin Varjelumilta ja Lukunurkka-blogin Q+Blackilta, kiitos paljon!

Ja jaan tämän eteenpäin blogeille, joita itse tykkäilen kovasti lukea:

Minäkin innostuin toteuttamaan tämän käyttämällä näitä kuvia:

perjantai 12. lokakuuta 2012

TARU LUOJOLA & TARJA SIPILÄINEN (toim.): Kumman rakas

Kävin pitkästä aikaa kaupunkini pääkirjastossa ja siellä huomasin uutuus-hyllyssä tämän Osuuskumma-kustantamon ensimmäisen julkaisun. Kumman rakas on neljäntoista novellin kokoelma, jonka aiheena on erilainen rakkaus.

"Kun spekulatiivisen fiktion kirjoittajille annetaan aiheeksi 'erilainen rakkaus', realismin raja-aitojen yli harpotaan suurin askelin. Erilaisuus kiehtoo, viekoittelee, viettelee. Lukijalle tarjotaan diplomaattisia selkkauksia kaukaisessa galaksissa, hekumallisella tavalla siirtyviä supervoimia, historiallista draamaa, keijuromansseja ja lotisevaa lempeä, josta ei lonkeroita puutu."

Pitääpä sanoa, että olipas kummallinen kirja. Luin kaikki novellit melkein yhteen menoon ja kuten Verenhimonkin tapauksessa: Joistain novelleista pidin ja joistain en.
Suosikeiksini nousivat kuitenkin Jussi Katajalan "Katarsis" ja Tarja Sipiläisen "Pintaa syvemmälle".

Pidin siitä, että vaikka novelleilla oli yhteinen aihe, niin ne olivat todella erilaisia ja rakkautta oli käsitelty monin eri tavoin. Pidän myös yleensäkin novellikokoelmien lukemisesta novellien lyhkäisyyden vuoksi. Jos joku novelli ei iske, niin pian on jo seuraava vuorossa.

torstai 11. lokakuuta 2012

E.L. JAMES: Fifty Shades - Satutettu

Pakkohan tämäkin oli sitten käydä noutamassa kaupasta - Sokoksessa kun pokkarit olivat vielä -20%. Vähän arvelutti lukea tämä suomeksi, sillä mielestäni aikaisemmassa osassa suomennos oli todella koominen, mutta itse olen tosi laiska lukemaan englanninkielisiä kirjoja.

Vaikutusvaltaisen Christian Greyn ja nuoren Anastasia Steelen suhde on täynnä ongelmia. Christian kuitenkin ehdottaa Analle normaalia parisuhdetta, koska ei halua menettää tätä.

Christianin on kuitenkin vaikea luopua vanhoista tavoistaan ja lisäksi hänen lapsuutensa traumat kummittelevat koko ajan taustalla. Hankaluuksia parille aiheuttavat myös Anan pomo Jack Hyde sekä Leila, joka on mieleltään tasapainoton ja kateellinen Analle tämän suhteesta Christianiin, eikä Ana myöskään meinaa tulla toimeen rouva Robinsonin kanssa.

Ihan mielenkiinnolla tartuin tähän kirjaa, vaikka edellinen osa ei oikein vakuuttanut ja suomennoksille sai naureskella makeasti. Tämä osa oli kuitenkin positiivinen yllätys.

Itse ainakin pidin siitä, että mukaan oli saatu enemmän jännitystä ja tapahtumia, eikä draamaakaan uupunut. Toistoa toki oli jonkin verran kuten ensimmäisessäkin osassa, mutta silti kirja tuli luettua melkein yhdeltä istumalta. Minusta oli myös lukiessa hauskaa vertailla tätä Twilightiin ja mielestäni monet kohdat täsmäsivätkin huvittavasti yhteen. Ensimmäisen osan kohdalla yhtäläisyydet Twilightiin siis vielä häiritsivät minua, mutta tästä osasta ne tekivät vain paremman.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

CASSANDRA CLARE: Langenneiden enkelten kaupunki

Varjojen kaupungit-sarja on edennyt jo neljänteen osaansa, vaikka ensimmäisessä osassa mainitaankin kyseessä olevan trilogia. Ja lisääkin on vielä tulossa.

Sota on ohi ja Clary Fray on palannut New Yorkiin ja harjoittelee poikaystävänsä Jacen avustuksella Instituutissa tullakseen Varjometsästäjäksi.

Joku alkaa kuitenkin murhata Valentinen joukkoon kuuluneita Varjometsästäjiä ja uhkana on uusi sota. Lisäksi Jace näkee painajaisia, joissa hän tappaa Claryn yhä uudellen ja uudelleen, ja alkaa vältellä tätä.

Simonilla on myös ongelmia. Joku haluaa hänet hengiltä ja lisäksi naishuolet painavat häntä - hän kun seurustelee sekä Maian että Isabellen kanssa.

Tässä kirjassa suuri plussa oli se, että asioita kerrottiin vähän useampien henkilöiden näkökulmasta, mutta ei tämä siltikään tempaissut minua yhtä hyvin mukaansa kuin aikaisemmat osat. Ihan mukava luettava, muttamutta... Sanotaanko vaikka, että vähän turhan outo, mutta lopussa eri hahmot ja asiat nivottiin suht. hyvin toisiinsa. Jospa seuraavassa osassa tarina saa enemmän tuulta purjeidensa alle, sillä tämän osan loppu jäi lupailemaan vaikka mitä.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

JUKKA-PEKKA PALVIAINEN: Joku vieraileva tähti

Välillä tekee mieli lukea näitä lyhyitä nuortenkirjoja ja tällä kertaa päädyin ottamaan kirjaston hyllystä Palviaisen ensimmäisen nuortenkirjan, josta hän nappasi Topelius-palkinnon.

Atte harrastaa teatteria ja tällä kertaa hän on Alpo Korva, sillä hänen teatteriporukkansa aikoo esittää Häräntappoase-näytelmän. Kun näytelmän puvustuksessa tarvitaan apua, kohtaavat mustiin verhoutunut ja omiin haavekuviinsa pakeneva Anni ja Elovena-poika Atte toisensa.

Joku vieraileva tähti tuo esille kummatkin nuoret sekä heidän tunteensa ja taustansa. Anni asuu masentuneen äitinsä kanssa ja yrittää olla äiti pikkuveljelleen. Atte taas yrittää tulla toimeen äitinsä uuden miehen kanssa sekä selvittää vastanäyttelijälleen Jennille heidän olevan vain kavereita.

Kirja oli mielestäni sellainen simppeli ja pelkistetty, mutta ehkä vähän liikaakin. Olisin odottanut enemmän. Siinä oli tuotu esille niin nuorten identiteettikriisiä sekä aikuisten vaikeuksia parisuhteessa ja perheiden ongelmia. Vähän turhan masentava kirja minun makuuni.

perjantai 5. lokakuuta 2012

ANU HOLOPAINEN: Syysmaa 1 - Welman tytöt

Siitä on kyllä aikaa, kun olen viimeksi lukenut Holopaisen kirjoja. Kun Syysmaa-sarjan kuudes ja samalla viimeinen osa ilmestyi niin tajusin, että itselläni tämän sarjan lukeminen loppui neljänteen osaan ja nyt on kyllä aika korjata tämä moka. Vaikka näinkin Matkalaiset-nimisen viimeisen osan kirjastossa siellä viimeksi käydessäni niin päätin, että enköhän lue tämän sarjan ihan ensimmäisestä osasta lähtien uudestaan.

Syysmaassa naisen elämästä päättää mies. Adaira on unelmoinut mahdollisuudesta opiskella ja itsekseen hän on peräti oppinut lukemaan, mutta hänen isänsä päättää naittaa hänet irstaalle ja pahamaineiselle Samak-nimiselle miehelle.

Kun Adairaa kuljetetaan vaunuilla hänen tulevan aviomiehensä kartanolle, rosvojoukko hyökkää matkalaisten kimppuun, ja Adaira saa huomata joutuneena kapinallisen naisjoukon keskuuteen.

Adairan on päätettävä liittyykö viiden uhmakkaan, opinhaluisen ja aseenkäyttötaitoisen lainsuojattoman joukkoon, joita johtaa voimakastahtoinen Welma. Adaira saa kuitenkin kuulla, että hänen isänsä aikoo antaa Samakille vaimoksi hänen nuoremman sisarensa.

Feminismi on todella suuressa roolissa tässä kirjassa, mutta oikein muuta erikoista ei tässä kirjassa ole. Luin juuri muista blogeista arvosteluja tästä kirjasta ja monia on ihmetyttänyt se, että tätä on mainostettu fantasiasarjana "hieman varttuneille nuorille".
Pikkuisesta lähikirjastostani tämä löytyy lasten/nuorten fantasiahyllystä, jonka luokse minä eksyin heti, kun opin 7-vuotiaana lukemaan. Luin tämän ensimmäistä kertaa ala-asteella varmaankin 11-vuotiaana ja silloin tämä kolahti enemmän kuin nyt, vaikka nyt saattaisinkin olla ehkä lähempänä kohderyhmää, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan.

Seuraavalla kirjastoreissulla pitää kuitenkin napata myös Syysmaa 2 mukaan.

tiistai 2. lokakuuta 2012

haaste: Ota riski ja rakastu kirjaan


Nyt tämä Kirjamieli-blogista lähtöisin oleva haaste osui minunkin kohdalleni, kiitos Nafisan (Yöpöydän kirjat)!
Sain luettavakseni Matt Haigin kirjan Radleyn perhe, josta en ollutkaan kuullut mitään ennen tätä. Vaikka tykkään paljon vampyyrikirjoista ja luen niitä suht. paljon, niin tämä oli mennyt minulta täysin ohi, joten mielenkiinnolla odotan, millainen teos on kyseessä.

Mustemaailmani - MATT HAIG: Radleyn perhe


*

Lukeeko joku kirjabloggari vääriä kirjoja? Nyt voit vaikuttaa siihen, mitä muut lukevat Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen avulla.

Tässä haasteessa voit määrätä kirjabloggarille luettavaksi kirjan, jota hän ei ole vielä ymmärtänyt lukea tai joka on kaukana hänen omista lukutottumuksistaan. Ottamalla riskin ja astumalla tuntemattomalle alueelle haastettu bloggari voi löytää uuden kirjallisen rakkauden – tai paremman syyn pysytellä omalla alueellaan. Samalla saat itsekin lukea jotain sellaista, johon et ehkä olisi muuten uskaltanut tarttua. Ota riski!


Säännöt:
Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan. 
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi. 
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.

Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.



*

Nafisanille valitsin luettavaksi S.E.Hintonin Vampyyrin palvelija.
Ja vielä lisää vampyyreita. Itseäni tämä kirja ei sytyttänyt, kun luin sen joskus ja nyt olenkin harkinnut, että pitäisiköhän sille antaa uusi mahdollisuus, koska olen kuitenkin lukenut siitä paljon positiivisia kommentteja. Sen takia olisi kiva kuulla, minkälaisia mielipiteitä tämä kirja synnyttää.

Ja minä lähetän haasteen eteenpäin Emilielle (Le Masque Rouge), joka saisi luettavakseen Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta.
Ihastuin kyseiseen kirjaan sen ilmestyttyä, mutta olen miettinyt, millainen lukukokemus tämä kirja olisi nyt vanhempana. Olisikin kiva kuulla, mitä mieltä tästä kirjasta nykyään ollaan.

Jos kirja on jo tuttu tai haluat jättää haasteen väliin, niin sitten vain viestiä tänne päin.

maanantai 1. lokakuuta 2012

RAYMOND CARVER: Rivi riviltä, lyönti lyönniltä

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - ulkomainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa). 


Rivi Riviltä, lyönti lyönniltä on kokoelma Carverin runoja, jotka on valittu teoksista In A Marine Light, Where Water Comes Together With Other Water, Fires, A New Path To the Waterfall ja Ultramarine.

Tämä oli muistaakseni ensimmäinen kerta, kun luin runokirjan, jonka kaikki runot on suomennettu. Aikaisemmin olen lukenut vain suomalaisten runoilijoitten kokoelmia tai vain muutamia yksittäisiä ulkomaisten runoilijoitten suomennettuja runoja. Lukiessa mietinkin paljon sitä, millaisia runot olisivat alkuperäiskielellä eli englanniksi, sillä runojen kääntäminen on mielestäni haastavampaa kuin romaanien. Ennen runojen lukemista tutustuin teoksen sisällysluetteloon, josta löytyivät teoksen nimet sekä suomeksi että englanniksi. Monet oli suomennettu suoraan esim. "Työtä etsimässä (Looking for Work)" ja "Tyttärelleni (To My Daughter)", mutta esimerkiksi "No Need" oli suomennettu "Ei airoja, ei tuulta". Minusta olisikin mielenkiintoista tutustua näihin runoihin myös englanniksi.

Ennen kuin siirrytään runoihin, kirjassa on teksti "Saatteeksi", jossa kerrotaan Carverista, hänen elämästään ja runoistaan, sekä lopussa on vielä muutama sana teoksen käännöstyöstä suomentajilta. Saatteeksi on hyvä alustus teoksen runoihin, sillä runot ovat saaneet paljon vaikutteita Carverin omasta elämästä. Lisäksi "Carverin ja eräiden muiden amerikkalaisten kirjailijoiden (Ford, Wolff) tyyliä kuvaamaan keksittiin käsitteet 'dirty realism' ja 'minimalismi'", ja ainakin minun mielestäni dirty realism kuvaa Carverin runoja erittäin hyvin. Tekstissä myös todetaan: "Carver ei ole teoretisoiva, 'vaikea' runoilija. Kuten hänen novelleissaan, myös runoissa aiheet löytyvät läheltä, kulkivat mukana: isä, äiti, lapset, viina, kalastus, Tess, kuolema, myös oma. Carver puhuu omista aiheistaan omilla sanoillaan."

Pidinkin juuri siitä, että runojen tarkoitusta ei tarvinnut lähteä juuri arvailemaan, vaan asiat ovat niin kuin ne kuvataan. Kovin hehkeätä kuvaus ei ole, dirty realism tulee varmasti siitä: " -- Tyttö, et saa juoda./ Se on kuolemaksi. Niin kuin se oli äidillesi, ja minulle./ Niin se oli."

" -- Vetäkööt molemmat itsensä hirteen,/ heillä käy mielessä./ Helvettiin koko hoito, ja/ vanhemmat myös, he tuumivat. Samalla/ kun murot löytyvät komerosta ja/ maito jääkaapista. He vievät kulhonsa/ TV:n ääreen, etsivät mieliohjelmansa,/ yrittävät unohtaa koko sotkun./ Ääni kovemmalle. Kovemmalle, vieläkin kovemmalle./ Isä kääntyy ja voihkaisee./ Lapset nauravat./ He lisäävät ääntä että hän varmasti tietäisi/ olevansa hengissä. Hän nostaa päätään. Aamu alkaa."

Aiheet tuntuvat tulevan suoraan Carverin omasta elämästä ja monesti runoissa käytetään "minä"-muotoa tai sitten runon myöhemmässä vaiheessa lukija saa huomata, että monissa runoissa esiintyvä "minä" on paikalla, vaikka runo alkaakin: "Nainen lyyhistyy puhelinkopin lattialle, nyyhkyttää/ luuriin. Esittää kysymyksen,/ toisenkin, itkee taas --". Seuraava säkeistö alkaakin jo: "Katselen heitä autostani./ Minullakaan ei ole kotona puhelinta./ --"

Kirjan lopussa on Carverin teksti "Kirjoittamisesta", jossa hän mm. kertoo: "Kuulin kerran kirjailija Geoffrey Wolffin sanovan opiskelijaryhmälleen 'Ei halpoja kikkoja'. -- Muokkasin sen muotoon 'Ei kikkoja'. Piste. Vihaan kikkoja." Se on hyvin huomattavissa hänen runoissaan, kuten myös mielipide: "Runossa tai novellissa voi kertoa tavanomaisista asioista ja esineistä käyttäen tavanomaista mutta täsmällistä kieltä, ja ladata kaikki - tuoli, ikkunaverho, haarukka, kivi, korvarengas - valtavalla, jopa hämmästyttävällä teholla."
Tämä on huomattavissa esimerkiksi runossa "Pelko", jossa on selkeästi käyty läpi asioita, joita voi pelätä: "Pelätä pihalle ilmestyvää poliisiautoa./ -- Pelätä joutuvansa tunnistamaan ystävän ruumiin./ -- Pelätä lastensa käsialaa kirjekuorissa./ Pelätä heidän kuolevan ennen minua, ja syyllisyyttä siitä. Pelätä että joutuisi elämään äitinsä kanssa hänen/ vanhoilla päivillään, ja vanha itsekin./ -- Pelätä kuolemaa."

Runot etenevät selkeästi lause kerrallaan ilman turhia kikkoja ja ovat yksinkertaisia. Toki voi ajatella, että runo kertoo jostain muustakin kuin kalastuksesta, mutta miksei uskoisi, että kalastus ei ole vertauskuva. Runo voi ihan hyvin kertoa "pelkästä" kalastuksesta - ilman turhia kikkoja.
" -- Mutta olemme pyytämässä/ lohta. Ja niin tömistämme jalkojamme/ lumessa ja nousemme kiviä pitkin ylävirtaan,/ hitaasti, rakkautta täynnä, kohti hiljaisia vesiä."