keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

BECCA FITZPATRICK: Hiljaisuus

Ja Noran ja Patchin tarina jatkuu. Tämä kirjasarja kuuluu niihin harvoihin, jotka päätin ostaa omaksi. Tämäkin osa tuli haettua maanantaina kirjahyllyyni.

Nora kidnapattiin ja Patch joutui tekemään huonon sopimuksen yrittäessään auttaa häntä.

Nyt Nora on vapautettu ja hän herää sekavana yöllä Coldwaterin hautausmaalta. Hänelle käy pian ilmi, että hän on ollut kateissa yli kolme kuukautta. Hän ei kuitenkaan muista mitään kidnappauksestaan tai sitä edeltävistä kuukausista.

Nora ei vaikuttaisi muistavan edes Patchia, eivätkä muut halua korjata asiaa. Nora haluaa kuitenkin kovasti muistaa mielessään pyörivät tummat silmät.

Noran muistinmenetyksen takia vanhoja asioita kertaillaan suunnilleen kirjan puoleenväliin asti, mikä oli minun osaltani ihan hyvä, sillä en muistanut kunnolla, että mitä ihmettä edellisessä osassa oli tapahtunut. Se voi olla myös syynä siihen, miksi koin tämän kirjan olevan aika sekava.

Muutenkaan tämä kirja ei yltänyt aivan edeltäjiensä tasolle. Noraan tuli muistinmenetyksen kautta hyvää särmää ja Patchin ja Noran suhde on edelleen yhtä houkuttava, mutta tämä kirja ei tuntunut olevan yhtä hallittu kokonaisuus kuin saagan kaksi edellistä osaa. Loppu oli kuitenkin taas niin koukuttava, että kyllä se seuraavakin osa tulee kirjahyllyyni ilmestymään.

6 kommenttia:

  1. Oon just tän kirjan vikan luvun kimpussa, surettaa jo nyt ku tiiän et tää loppuu kohta :( NYYH, on ollu ihan mahtava, vaikka vituttaaki toi Noran nefilivala juttu! Mut silti lempikirjasarja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mun mielestä toi "nefilivala juttu" oli tän kirjan suola ja sehän taitaa olla aika isossa roolissa neljännessäkin osassa. :)

      Poista
  2. Aiotko lukea neljännen kirjan? :) Itse juuri lopettelin, ja ainakin omasta mielestä oli parempi kuin Hiljaisuus. Suosittelen jos yhtään pidit tästä sarjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko sen on varmaan noiden kolmen muun seuraksi omaan kirjahyllyyn hommata.
      Toivottavasti minäkin tykästyn siihen. :)

      Poista
  3. Pakko kysyä! Tuossa alussa kun kerrot, että Patch joutuu tekemään huonon sopimuksen auttaessaan Noraa, niin antaako Patch hänen siipensä pois??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääks, apua! Mun on pakko todeta, että I have no idea. :O
      Ilmeisesti se taisi tapahtua toisessa osassa? En osaa sanoa, varmaan selviäisi, jos etsisin tuolta hyllystä osat kätösiini ja yrittäisin selailla.
      Neljättäkään osaa en ole opiskelukiireiltäni saanut vielä hyllyyni hommattua. :(

      Poista