perjantai 13. huhtikuuta 2012

KIERSTEN WHITE: Yliluonnollisesti

Nyt sain kirjastosta lainaan varaamani Paranormaalin jatko-osan ja tulihan se luettua sitten viimeyönä.

Evie on vihdoinkin saanut maistaa sitä normaalia elämää, mistä hän on pitkään unelmoinut, mutta jo pienen ajan kuluttua huomannut sen olevan varsin tylsää.

Evie saakin mahdollisuuden palata takaisin KPHV:n leipiin, mistä hänen poikaystävänsä Lend ei ole aivan niin innoissaan.
KPHV:lta hän saa työparikseen keijujen kasvattaman Jackin ja yhteistä säveltä on aika hankala etsiä.

Tehtävät eivät menekään ihan putkeen ja lisäksi Evien ex-poikaystävä Reth ilmestyy paikalle kertomaan paljastuksia Evien menneisyydestä.

Pidin tästä kirjasta yhtä paljon kuin pidin ensimmäisestäkin osasta. Kirja on tyyliltään aika jännä ja poikkeaa ihan mukavasti muista samantyyppisistä nuorten fantasiakirjoista huumorinsa ja poikkeavien paranormaaliensa ansiosta.

Tämä toinen osa junnasi hieman paikoillaan ja jotkin asiat eivät mielestäni tarinan kannalta olleet niin välttämättömiä. Tähän kirjaan olisin kuitenkin kaivannut ehkä hiukkasen enemmän Lendiä, tosin Rethin osaan olin melkein tyytyväinen. Jack vaan tuppasi viemään vanhoilta hahmoilta vähän liikaa huomiota.

Sitten vain kolmatta osaa odottelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti