sunnuntai 30. joulukuuta 2012

ANU HOLOPAINEN: Syysmaa 3 - Viinikauppias

Minusta tuntuu, etten ole nyt muutamaan päivään (tai oikeastaan yöhön) tehnyt muuta kuin lukenut. Lomallahan saa kuitenkin tehdä juuri niitä asioita, joista tykkää, joten mikäpä tässä.

Javona on muuttanut Yvana-tyttärensä kanssa Metsälehmuksen palvojien kaupunkiiin Rakhenesin vaimoksi. Sissa päätti myös lähteä heidän mukaansa menetettyään sisarensa ja kiinnyttyään paljon Yvanaan. Arki ei suju aivan mutkattomasti ja lisäksi Yvanan selkään ilmestynyt luonnottomalta vaikuttava punahehkuinen luomi aiheuttaa ongelmia.

Satosalesin kaupungissa Merkinos ja Adaira hoitavat Zaran heille määräämää tehtävää: Heidän pitää urkkia valtauskontojen voimasuhteita ja vaikuttaa päättäjiin. He tarvitsevat kuitenkin kipeästi myös Rakhenesin apua.

Kirjassa ns. seurataan kahden porukan tekemisiä ja mielestäni vaihtelu oli sujuvaa, sekä molempien tapahtumat ihan kiinnostavia. Tykkäsin kuitenkin lukea enemmän Satosalesin tapahtumista, sillä olivathan kyseiset henkilöt tulleet tutuksi jo ensimmäisestä osasta ja hahmona Javona oli mielestäni aika ärsyttävä.

Viinikauppias oli ihan mukava kirja, muttei mielestäni kovinkaan erikoinen. Syysmaa 4 onkin se kirja, johon sarjan lukeminen joskus tyssäsi, joten odotan kuitenkin kovasti pääseväni lukemaan viidennen ja kuudennen osan.

KIRA POUTANEN: Rakkautta borealis

Kävin kuuntelemassa Helsingin kirjamessuilla keskutelua chick litistä ja siellähän oli myös Kira Poutanen puhumassa tästä uutukaisesta Rakkautta borealis kirjastaan. Kirjan päähenkilöön Lara Autioon olinkin tutustunut jo aikaisemmin luettuani kaksi ensimmäistä hänestä kertovaa kirjaa, mutta vähän aikaa sitten sain luettua kolmannenkin kirjan ja nyt oli tämä neljäs vuorossa.

Lara ja Eric ovat sopineet, että naimisiinmenosta ei toistaiseksi puhuta, mutta onneksi Lara voi sentään haaveilla unelmahäistä. Hän bongaa lehdestä matkaesitteen Lapista ja päättää esitellä Ericille Lapin lumoja, jos mies vaikka innostuisi kosimaankin.

Lara huomaa olevansa mitä loistavin eräopas ja jälleen kerran hänen uratoiveensa muuttavat, mutta Eric ei tunnu olevan reissulla missään asioissa samoilla linjoilla hänen kanssaan. Laralta lähtee pulkka karkuun ja Ericin sijasta joulupukki onkin se, joka saa Laralta suukon.

Rakkautta borealis oli juuri sellainen hauska ja sopiva välipala - mielestäni tässä oli selkeä parannus edelliseen kirjaan. Tarinan sijoittaminen tällä kertaa Suomeen toi mukavaa piristystä varsinkin, kun Lara ei vaikuttanutkaan olevan Lapissa ihan kuin kotonaan. Välillä Eric jätettiin vähän turhankin taka-alalle ja joihinkin juttuihin olisin kaivannut lisää. Erityisesti loppu hyppäsi silmille, mutta seuraavaan kirjaan vaikuttaisi loppuratkaisun myötä olevan ihan hyviä aineksia.

Jos edelliset kirjat olivat pieniä pettymyksiä, niin suosittelen kuitenkin antamaan tälle kirjalle vielä mahdollisuuden, tykkäsin.

lauantai 29. joulukuuta 2012

CHARLAINE HARRIS: Pedon veri

Olin kyllä jo aikaisemmin tiedostanut, että "hei kohta se uusi Sookie-kirja ilmestyy", mutta silti tämä jotenkin vain unohtui. No, toissayö menikin sitten tätä lueskellessa.

Tällä kertaa on ihmissusien ja muiden muodonmuuttajien vuoro paljastaa olemassaolonsa tavalliselle maailmalle. Sookie Stackhouse ehtii jo huokaista helpotuksesta, kun paljastus otetaan Bon Tempsissa vastaan suhteellisen hyvin, mutta sitten Merlotte's-baarin takapihalta löytyy ihmispuuman ristiinnaulittu ruumis.

Murhateon selvittämisen lisäksi Sookieta vaivaa veriside Ericiin sekä keijujen välille syttynyt sota. Pian Sookieta tullaankin varoittamaan häneen kohdistuvasta murhayrityksestä.

Harrisin Sookie-kirjat ovat kyllä sellaisia, että niitä ei vain voi laskea käsistään. Pidin kuitenkin tästä osasta jopa vähän enemmän kuin muutamista edellisistä.

Kirja sisälsi suht. paljon juttua keijuista, mikä oli mielestäni ihan hyvä juttu. Lisäksi oli myös hyvä, että vampyyrit oli jätetty vaihteeksi ennemminkin taka-alalle. Toki Eric pyöri vahvasti mukana, mutta mielestäni se ei ollut ollenkaan huono juttu.

Vähän häiritsi, että Harrisin oli ilmeisesti ollut aivan pakko tuoda kirjaan mukaan myös Bill, Quinn ja Alcide. Billillä toki oli suurempi rooli, kuin kahdella muulla, jotka melkeinpä oli ollut vain pakko mainita. Minä kuitenkin sain sellaisen vaikutelman, että Bill saattaisi olla vähän isommassa roolissa seuraavissakin osissa, mutta enpäs tiedä.

perjantai 28. joulukuuta 2012

KIRA POUTANEN: Rakkautta on the rocks

Pidin Kira Poutasen kahdesta aikaisemmasta Lara Autiosta kertovasta kirjasta, joten päätin sitten tarttua myös tähän kolmanteenkin.

Lara on kohdannut melkeinpä maailmanloppunsa, kun Eric ei ollutkaan aivan samoilla linjoilla Laran kanssa heidän suhteestaan. Lara päättääkin ystävänsä Candancen yllytyksestä pakata laukkunsa ja lähteä New Yorkiin.

New Yorkissa hän saa homoystävän, Jimmy Shoen, ja yhdessä he menevät SATC-kiertoajelun lisäksi opiskelemaan muotisuunnittelua.

Lara ei kuitenkaan millään pysty olemaan ajattelematta Ericiä kymmentä minuuttia kauempaa, mutta onneksi suuren kukkaron omistava ex-poikaystävä astuu mukaan kuvioihin.

Muutama muukin bloggari on ollut sitä mieltä, että tämä on kirjoista se heikoin lenkki ja olen samaa mieltä. En nyt kuitenkaan ihan menisi tätä lyttäämään. Mielestäni tämä oli mukavan lyhyt, kepeä, viihteellinen kirja, jonka lukeminen oli ihan jees - ei kuitenkaan mikään erikoinen lukukokemus.

Mielestäni Lara on kuitenkin henkilönä hauska, tarpeeksi sekaisin ja erikoinen, että minulla on jo seuraava osa Rakkautta borealis odottamassa lukemistaan.

torstai 27. joulukuuta 2012

MARTINE & LOUISE FOKKENS: Punaisten lyhtyjen kaksoset

Nappasin tämän kirjan mukaani viime kirjastoreissulla. Ajattelin, että tämä kirja taitaakin poiketa aika paljon tavallisesti lukemistani kirjoista ja harvemmin tuleekin elämäkertoja luettua.

Martine ja Louise Fokkens ovat seitsemänkymppiset identtiset kaksoset, joiden elämästä on tehty myös kansainväliseksi sensaatioksi noussut dokumenttielokuva.

Naiset ovat työskennelleet puoli vuosisataa Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueella ja asiakkaisiin on mahtunut mitä oudoimpia tyyppejä, mutta osa on säilynyt ystävinä jopa nykypäiviin saakka.

Kirjan kerronta vuorottelee siskosten ja nykypäivän/menneisyyden välillä. Kirjassa kerrotaan humoristisesti naisten asiakastapaamisista, sekä siitä, miten prostituutio on muuttunut vuosikymmenten varrella.

Itse en ole dokumenttia nähnyt, vaikka se onkin ilmeisesti aika vähän aikaa sitten näytetty Suomenkin TV:ssä. Kirjassa ei nimittäin esimerkiksi kovin syvällisesti naisten ajatuksiin paneuduta, joten minusta olisi ihan mielenkiintoista nähdä dokumenttikin.

Välillä kirja oli mielestäni hiukan sekava. En ollut aina ihan varma, että kenestähän sitä nyt puhuttiin, mutta kirja oli kuitenkin mukavan nopea luettava ja asiat kerrottiin koruttomasti. Välillä olisin kaivannut jotain lisääkin, esimerkiksi ensimmäinen työpäivä sivuutettiin melkeinpä täysin - ihan kuin oltaisiin oltu missä tahansa työpaikassa. Asioista oli ylipäätään kerrottu todella ylimalkaisesti. Parasta kirjassa oli kuitenkin kuvaus prostituution muuttumisesta punaisten lyhtyjen alueella.

Dokumentin ikärajaksi on laitettu 16, joka vaikuttaa mielestäni sopivalta, jos tyyli on samanlaista kuin kirjassakin. Mitään erityisen suurta vaikutusta tämä kirja ei kirjana minuun tehnyt, mutta sanoisin, että kyllä tälle tarinalle voi antaa mahdollisuuden.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

JULIE KAGAWA: Rautaritari

Odotin tämän ilmestymistä todella kauan, mutta vielä hetken aikaa piti odottaa, että se paljastuisi joululahjapakettieni joukosta. Olisin varmaan heti ottanut tämän mukaani kaupasta sen ilmestyttyä, mutta viikko sinne tai tänne, joten vinkkasin siskolleni, että olisi kiva, jos tämä löytyisi lahjojen joukosta.

Jääpoju ja talviprinssi Ash on rakastunut puoliveriseen Rautakuningattareen Meghan Chaseen, mutta he eivät voi olla yhdessä, sillä rauta vahingoittaa muita kuin rautahaltijoita. Ash kuitenkin lupasi Megille, että tekee mitä vain saadakseen olla hänen kanssaan, joten hän lähtee Puck ja puhuva kissa seuranaan kohti Maailman Ääriä saadakseen itselleen sielun - ihmisyyden ytimen.

Sielun saaminen edellyttää kuitenkin kujanjuoksua ja monia koitoksia, mutta Megin vuoksi Ash on valmis mihin vain. Matkalla heidän seuraansa liittyy kuitenkin Ison Pahan Suden lisäksi myös Ashin entinen kuolleeksi julistettu rakkautensa.

Olen pitänyt Rauta-sarjasta tähän mennessä todella paljon, eikä Rautaritarikaan ollut mikään pettymys, vaikka päähenkilönä olikin tällä kertaa Ash eikä Meg. Mielestäni Rautaritari oli hieno ja mielenkiintoinen seikkailutarina, joka eteni hyvin ja oli tapahtumarikas.

Tähän sarjaan liitttyen onkin jo englanniksi julkaistu The Lost Prince, joka kertoo Meghanin pikkuveljestä Ethanista. Lisäksi Harlequinin sivuilta löytyy ilmaislukemisina Kesän taittuessa, joka on itsenäinen jatko-osa Rauta-saagaan.

maanantai 24. joulukuuta 2012

24.12.


En meinaa millään tajuta, että vuorokausi vaihtui jo ja nyt on jouluaatto! Joulu tuli minulle ihan puskista, eilen ja tänään iskin kauppaan aikomuksenani lahjojen metsästys ja onnistuihan se ihan hyvällä menestyksellä.
Perinteisesti meidän perhe juhlii joulua nyt kolme päivää, eli tästä se alkaa. Eipä siinä mitään: Ihanaa, perheen ja lähimpien sukulaisten kanssa vietettyä hyvää aikaa ja hyvää ruokaa, haha. Minusta tuntuu, että muistutan joulun jälkeen jotain joulupalloa.

Vaikka aloittelin jo joulukuun alussa joululaulujen soittelun, niin silti joulu pääsi yllättämään, mikä varmaankin johtui pitkälti kuvataiteen lukiodiplomista, mutta huhhuijjaa, onneksi sekin on nyt takanapäin ja saa nautiskella lomasta. Diplomin takia kirjojenkin osalta oli aika hiljaista, mutta toivottavasti nyt jäisi aikaa myös lukemiselle - kirjapino on kohta jo vuoren korkuinen.

Pianolla on tullut kuitenkin soiteltua joululauluja (ja vähän muitakin) äitin iloksi sekä ihan omaksikin ja vaikka en joululauluja itse kuuntelekkaan (soittelenpa vain) niin päätin etsiä teille versiot minun ja äitini lempijoululauluista, joita olen nyt soitellut:





* Hyvää joulua Mustemaailmani lukijoille! *

lauantai 22. joulukuuta 2012

NANCY A. COLLINS: Musta yö - tummat lasit

Luin tästä kirjasta Viimeinen yksisarvinen nimisestä romaanista, jossa oli pieni lista FAN-sarjan muista kirjoista. Musta yö - tummat lasit kirjaa kuvattiin vauhdikkaaksi, vahvatunnelmaiseksi ja ronskin eroottiseksi kauhutarinaksi ja päätin kokeilla olisiko se sitä.

Sonja Blue on lukittuna mielisairaalan suljetulla osastolla, missä hän taistelee tappavan vahvaa lääkitystä vastaan. Hän on vampyyri, joka aikanaan oli rikkainen vanhempien ainoa tytär, sittemmin ilotyttö ja vampyyrintappaja. Hän haluaa kostaa niille, jotka laittoivat hänet mielisairaalaan.

Musta yö - tummat lasit on ensimmäinen osa Sonja Blue-sarjaa ja keskittyykin suurimmilta osin aikaan ennen mielisairaalaa, vaikka suljetulta osastolta kirja alkaakin.

En tykkää kauhusta yhtään, mutta tämän kirjan kauhu stoppasi mielestäni alun jälkeen ja alku olikin lopulta mielestäni kirjan parasta antia. Vauhdikkuus töppäili välillä ja paikoitellen kirja oli aika sekavakin, kun hypittiin muistoista toiseen.

Mielestäni oli kuitenkin ihan hauskaa lukea tällainen vampyyrikirja, jossa vampyyrit eivät ole yltiöromanttisia kimaltelevia discopalloja, vaan ennemminkin petoja, joita kannattaisi varoa.

tiistai 11. joulukuuta 2012

MATT HAIG: Radleyn perhe

Radleyn perheeseen pääsin tutustumaan "Ota riski ja rakastu kirjaan"-haasteeseen liittyen ja sainkin nyt ikuisuudelta tuntuneen luku-urakan päätökseen.

Radleyn perhe asustelee brittiläisessä kylälähiössä ja he yrittävät elää aivan tavallista keskiluokkaista elämää. He ovat kuitenkin pidättäytyjiä eli vampyyreja, jotka yrittävät unohtaa verenhimonsa ja elää kuin sivistyneet ihmiset.

Radleyn perheen vanhemmat ovat onnistuneet kulissien ylläpitämisessä jopa niin hyvin, etteivät heidän teini-ikäiset lapsensa Clara ja Rowan ole tietoisia, miksi he mm. kärsivät unettomuudesta ja ihottumasta.

Kulissit tulevat kuitenkin rytinällä alas ja jäljet on pakko peittää, joten paikalle kutsutaan perheen isän Peterin veli Will, joka on yksi pahamaineisimmista vampyyreista.

Mielestäni kirjan idea ja sen henkilöt olivat kiinnostavia, mutta minun makuuni kirja oli aivan liian hidastempoinen. Tosin luvut olivat sopivan lyhkäisiä, joten kirjan lukeminen todella pienissä osissa oli helppoa.

Loppua kohti kirja parani, mutta en voi oikein väittää hullaantuneeni tähän kirjaan. Jospa leffa iskisi minuun enemmän, sillä kirjan mukaan "tarina nähdään lähivuosina myös valkokankaalla huippuohjaaja Alfonso Cuarónin tuottamana".

perjantai 7. joulukuuta 2012

E.L. JAMES: Fifty Shades - Vapautettu

Päätin tilata tämän adlibriksen kautta, jotta sain käytettyä kirjamessuilta saamani lahjakortin. Tilaus tulikin todella nopeasti ja aloin heti lukemaan tätä kirjaa, kun sain haettua sen postista.

Christian ja Anastasia Grey viettävät häämatkaansa ja reissulla Ana muistelee heidän kihlaustaan ja häitään. Christianin toimistossa tapahtuu kuitenkin tuhopoltto ja pari palaakin pian takaisin kotiin.

Kotona Ana yrittää totutella uuteen elämäntyyliin, muttei halua kuitenkaan irrottaa täysin otettaan entisistä tavoistaan, vaan haluaa mm. jatkaa työntekoa. Kumpikin vakuuttaa rakastavansa toista, mutta arki ei ole silti ihan ruusuilla tanssimista - Christianin synkkä menneisyys varjostaa yhä heidän onneaan.

Minulle jäi aika mitäänsanomaton fiilis tästä kirjasta. Siinä oli muutama mielenkiintoinen koukku, mutta muuten se toisti jo tutuiksi tulleita asioita. Parasta antia olivat Christianin ja Anastasian riidat, mutta mielestäni ne loppuivat ennen kuin ehtivät kunnolla edes alkaa.

Ykkönen jaksoi vielä naurattaa ja kakkosesta itse asiassa pidinkin, mutta kolmannen osan tapahtumat olivat jotenkin niin irrallisia, että tekstin olisi ihan hyvin voinut tiivistää kahteen osaan - tai miksei yhteenkin. Pidin kuitenkin lopun epilogista. Myös parin ensikohtaaminen Christianin näkökulmasta oli mielestäni hyvä ja se jättikin vähän positiivisemman fiiliksen: ehkä joskus sen ykkösosan voisikin vaikka lukea uudestaan.
No, tulipahan nämä nyt luettua.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

FRANCESCO PETRARCA: Sonetteja Lauralle

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa).


Petrarcan Sonetteja Lauralle jäi mieleeni muistaakseni kirjallisuuden historian kurssilta ja nappasinkin sen kirjastosta mukaani, kun huomasin sen kuuluvan kirjallisuusdiplomin listaan.

Kirja sisältää Petrarcan (1304-1374) sonetteja Lauralle, jotka kertovat hänen rakkaudestaan naiseen, jonka hän kohtasi kirkossa pitkänäperjantaina, ja surusta rakastetun kuoleman johdosta. Sonettien lisäksi kirjassa on myös johdanto, jossa kerrotaan Petrarcan elämästä, ystävistä sekä suhteesta Lauraan.

Kirja on jaettu kahteen osaan, "in vita di madonna Laura" ja "in morte di madonna Laura", eli google-kääntäjän avulla elämään ja kuolemaan.

Soneteissaan Petrarca kuvaa rakastumista ja rakkautta sekä suhdettaan Lauraan. Alun muutamassa runossa hän vertaa Amorin nuolta, rakastumista, kuoliniskuun, mutta tavattuaan Lauran pitänäperjantaina "Otaksuin: nyt ei huolta Amorista,/ ei syytä varuksiin, ei pelko paina." Hän kuvaa rakkautta monelta kantilta, sen ihanuutta "jo hehkuu Lemmen tähti liekkikukin idässä" ja myös kuinka se "vie tahtomattani päin haudan kaistaa". Mielestäni useimmat soneteista ovat kuitenkin enemmän surumielisempiä, mutta kaikissa runoilija tuo paljon tunteita esiin: "-- Vaan kun jo heittää/ varjonsa ero, kohta kyyneleittää/ läheiset viime hetket: siihen mennen,/ nyt pitkää tuskaa ennen,/ te kärsivät, siis lyhyt lohtu juokaa!"

Tekstit sisältävät paljon uskonnollisuutta, sekä kristillistä "Mariaa ei, ei Pietaria haittaa/ uskollisuus, vain mulle vihollinen" että kreikkalaista mytologiaa "Apollo, ellei kuollut sammahtaen/ se kaipuu, Tessalian mailla jota/ liekehdit". Petrarca käyttää Laurasta eri nimityksiä, välillä häntä kutsutaan laakeripuuksi ja välillä auringoksi, mutta usein hän käyttää nimitystä madonna. Hän kuvailee Lauraa myös jumalallisena olentona, esimerkiksi "ei liikkunut hän niin kuin kuolevainen, vaan elein enkelin, ja äänen soitto/ mahdollisuuden maisen yli nousi".

Toisessa osassa kuolema tulee hyvin vahvasti esiin, esimerkiksi "Voi, kasvot, silmät vienot maatuviksi!/ Voi, poissa ylväs ryhti armaan naisen!" ja "Oi sielu, jättänyt maan asumukset -/ ei naista kauniimpaa voi Luonto luoda -". Suurimmassa osassa soneteista Petrarca puhuu Laurasta, mutta kirjassa on myös jonkin verran sonetteja, jotka hän on kirjoittanut ystävilleen, esimerkiski sonetin "Ihana donna, paljon lempimäsi".

Pidin paljon Petrarcan soneteista ja siitä, kuinka niitä oli välillä aika hankala ymmärtää. Tosin osa soneteissa käytetyistä nimityksistä oli selitetty sivun alalaidassa, joka toi selvyyttä niihin.
Minusta on aina mukava poimia tällaisista teoksista ne omat lempparini ja tällä kertaa ne olivat "On eläinryhmä, jonka näkö voittaa", "Ei lempijälleen armaampi Diana" ja "On muoto niin kuin enkelin ja tähden".

"On eläinryhmä, jonka näkö voittaa/ huikaisut päivän, kun se katsoo kohti,/ ja toinen esiin ehtoisin vain tohti,/ näet suurin valo sitä vahingoittaa,/ taas muita hullu kaipuu haltioittaa,/ vie riemuun liekin, joka silmiin hohti;/ kokemaan mahdin polttavan se johti. --"

torstai 29. marraskuuta 2012

LAINI TAYLOR: Karou, savun tytär

Koeviikko tappaa lukuinnon tyystin (oli sitten kyseessä romaanit tai koulukirjat), mutta kun se loppui, niin kipaisin heti kirjastoon hakemaan tämän uutukaisen kirjan, joka oli saapunut sinne jo koeviikon aikana.

17-vuotias Karou opiskelee Prahan taidelukiossa ja vaikuttaa aivan tavalliselta tytöltä, mutta sen lisäksi että hän on loistava piirtäjä, niin hän myös osaa puhua 20 kieltä.

Karoun luonnoslehtiöt ovat täynnä hirviöiden kuvia, eivätkä muut tiedä, että lehtiön hirviöt ovat oikeasti Karoun ystäviä. Yksi heistä on oinaansarvinen toivomuskauppias Brimstone, jonka salaperäinen puoti on Karoun koti. Karou toimii Brimstonen juoksupoikana ja saa häneltä toiveita, joilla hän voi toteuttaa toivomuksiaan.

Yhdellä matkoistaan Karou tapaa Akivan, enkelin, joka melkein tappaa hänet, mutta rakastuukin yllättäin Karouhun. Karou alkaa kysellä itseltään, että kuka hän on oikein on, koska hänestä tuntuu, että jossakin on toinen elämä, jota hänen kuuluisi elää.

Luin tämän kirjan yhdessä hujauksessa, koska sitä ei vain voinut laskea käsistä. Kirjan maailma ja kimeerit olivat todella mielenkiintoisia, ja minusta onkin aina mukava lukea sellaisia kirjoja, joihin kirjailija on keksinyt jotain erikoista ja omaperäistä.

Loppua kohti kirja huononi ja silloin tällöin oli myös hankalaa pysyä kärryillä tapahtumista. Muuten kirja oli hyvä ja luen kyllä sitten joskus seuraavankin osan.

lauantai 17. marraskuuta 2012

TERHI RANNELA: Scarlettin puvussa

Luin tästä kirjasta aikamoisen tyrmäyksen Le Masque Rouge - blogista ja olin kyllä kuullut tästä ennen sitäkin. En ole ennen lukenut kirjaa, jonka päähenkilö olisi kaimani, joten päädyin lainaamaan tämän kirjastosta ja kokeilemaan itse, miltä kirja maistuisi.

Viivi Lintunen kirjoittaa blogiinsa intohimoistaan - vaatteista, Tuulen viemän Scarlettista ja tätä näyttelevästä Vivien Leighistä.
Hän on haaveillut vanhojen tansseista pikkutytöstä asti ja hänen on pakko saada tansseihin tyrmäävä mekko sekä Aki, hänen on/off-poikaystävänsä.

Aki menee kuitenkin yllättäen kihloihin mitättömän Olivian kanssa ja Viivi jää ilman tanssiparia. Viivi tapaa kuitenkin Harley Davidsonilla ajavan Rekon, jonka jälkeen kaikki entinen on tuulen viemää.

Ensin on pakko mainita, että en tiedä Tuulen viemästä oikeastaan yhtään mitään. Aku Ankassa olen saattanut törmätä johonkin siihen perustuvaan sarjikseen, mutta siihen se jääkin. Sen takia monet Tuulen viemään viittaavat asiat menivätkin minulta ohi, mutta ei se nyt hirveästi minua haitannut, saattoi olla vain plussaa.

Löysin kirjan kirjastosta 7-luokkalaisille suunnatusta vaunusta. Lukiessa koinkin kirjan sopivan ehkä sen ikäisille paremmin, vaikka vanhojen tansseista olikin ihan hauska lukea.

Mielestäni kirja oli ihan ok, ei mitenkään erityinen, mutta kyllähän sen nyt luki. Ärsyttäviä kohtia löytyi, mutta oli joukossa joitain hauskojakin juttuja. Ja totta kai minun tuli verrattua itseäni kirjan Viiviin, mikä toikin kirjaan pienen hauskan lisän. Ei meissä nyt ihan hirveästi samaa vaikuttanut olevan, mutta ainakin minun tuli tanssittua vanhat vihreässä puvussani.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

MILA TERÄS: Perhosen varjo

Pidin joskus todella paljon Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta - kirjasta, joten kyllähän minua alkoi tämäkin kirja kiinnostaa bongattuani sen uutuuksien joukosta.

Linnea matkustaa kesälomalla Usvalaan erikoisen isoäitinsä luokse. Hän kuitenkin huomaa suvulla olevan salaisuuksia ja toisinaan ne tuntuvat yhtä painavilta kuin kilot, joita hän yrittää karistaa itsestään.

Linnea tapaa kuitenkin Valerian, ihanan, perhosia kuvaavan tytön, sekä Mikaelin, jonka kanssa hän voisi kulkea vaikka metsän ääriin.

Odotin että kirjassa olisi ollut enemmän fantasiaa, mutta suurimman osan sivuista vei Linnean syömishäiriö ja tytön sisäinen kamppailu syömistä vastaan.

Hyvä että edes jaksoin lukea kirjan loppuun, sillä aiheeltaan se ei jaksanut kiinnostaa ja lisäksi tuntui, että samat asiat olisivat toistuneet uudestaan ja uudestaan. Vasta loppupuolella päästiin fantasian pariin, mutta se ehtikin sitten loppua ennen kuin edes kunnolla alkoikaan. Kirjasta jäi vähän sellainen fiilis, että tuntui kuin siinä olisi kehnosti yhdistetty kaksi eri tarinaa.

maanantai 12. marraskuuta 2012

LAUREN OLIVER: Pandemonium - Rakkaus on kapinaa

Luin aikaisemman osan Deliriumin heti sen ilmestyttyä reilu vuosi sitten. Aika lahjakkaasti olin unohtanut kirjan idean ja tapahtumat, joten virkistin hieman muistiani ennen kuin tartuin tähän toiseen osaan.
Luettuani Deliriumin jäin silloin siihen uskoon, että siihen ei olisi tulossa jatkoa. Jotenkin loppu tuntui vain surulliselta lopulta, joten en oikein osannut odottaa tätä Pandemoniumia, mutta pakkohan se oli varata kirjastosta, kun sain kuulla siitä.

Lena jatkaa matkaansa Alexin matkan katkettua luoteihin. Hän yrittää epätoivoisesti unohtaa entisen elämänsä ja Alexin, ja haaveet yhteisestä elämästä ovat vaihtuneet työskentelyyn vastarintaliikkeessä.

Lenasta on kasvanut taistelija, joka soluttautuu vihollisen selustaan, mutta päällisin puolin järkkymättömän Lenan sisäinen maailma on kuitenkin sekaisin: Voiko hän jatkaa elämäänsä ilman Alexia ja ovatko rakkaus ja vapaus edelleen puolustamisen arvoisia?

Kirja tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta. Kerronta yllätti minut, sillä Lenan tarinaa käytiin läpi sekä menneessä että nykyhetkessä, jotka kummatkin olivat mielenkiintoista luettavaa. Vaikka ensin tällainen ratkaisu tuntui vähän oudolta, niin tarina eteni kuitenkin loogisesti.

Joka tapauksessa pidin Pandemoniumista todella paljon ja tämän kirjan loppu ei todellakaan jättänyt epäselväksi, etteikö jatkoa olisi luvassa. Loppu yllätti täysin ja kolmas osa pitää kyllä saada luettavaksi heti, kun se ilmestyy.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

J.R. WARD: Vapautettu rakastaja

Vapautettu rakastaja on siis jo yhdeksäs osa Mustan tikarin veljeskunta - sarjaa.
Ja vihdoin ja viimein minäkin sain tämän kirjastosta, vaikka en kovin kaukana kärkipäästä varauslistalla ollutkaan. Se on tullut huomattua, että vaikka tätä sarjaa jo kaupasta löytyisikin, niin kirjaston hyllyille asti uudet osat eivät löydä tietään kovin nopeasti.

Vishousin kaksoissisar Payne on samaa synkkää soturikudosta veljensä kanssa. Hän on kuitenkin jo pitkään halunnut päästä vapaaksi äitinsä Kirjurineitsyen helmoista ja vammauduttuaan hän saa luvan lähteä Wrathin mukaan saamaan hoitoa.

Mustan tikarin veljeskunta värvää tohtori Manuel Manellon pelastamaan naaraan. Intohimo syttyy vampyyrin ja ihmisen välillä heti heidän kohdatessaan, mutta kahden maailman kohtaamisessa on omat haasteensa.

Tämä oli todellakin positiivinen yllätys! Tykkäsin tästä paljon enemmän kuin edellisestä osasta. Syynä olivat varmaankin uudet hahmot, esimerkiksi Xcor ja tämän joukot ja lisäksi se, että lessereitä ei tässä kirjassa kauheasti esiintynyt. Mielestäni myös Payne ja Manuel olivat ihan mukavia hahmoja ja varmaan jatkossakin olisi kiva lukea heistä lisää.

Mielestäni tämä sarja on nyt kuitenkin edennyt paljon paremaan suuntaan senkin takia, että enää ei keskitytä niin vahvasti vain yhteen pariin, vaikka kyllähän edelleen jokaisella kirjalla on se oma ns. pääparinsa. Mielestäni tässä kirjassa melkeinpä kaikista sivujuonista ja tapahtumista oli saatu mielenkiintoisia, kun taas joissakin aiemmissa kirjoissa saattoi tylsän luvun vain selailla läpi ja siirtyä seuraavaan, jossa olikin jo keskitytty muihin hahmoihin.
Seuraavaksi olisikin sitten luvassa kymmenes osa tätä sarjaa, jonka olenkin varannut jo aikoja sitten. Sitä odotellessa.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

London and The British Library

Toissayönä tultiin kotia "kierrä Lontoo vain neljässä päivässä" - matkalta, jonne lähdin siskoni ja kaverimme kanssa, ja oli kyllä hauska reissu.
Tuli nähtyä perus turistinähtävyydet, esim. Big Ben, Buckinghamin palatsi ja British Museum, sekä shoppailtua mm. Oxford Streetillä ja Spitalfield's Marketilla.


The British Library kuului myös "must see" - listaan, mutta koska ei tajuttu lähteä ajoissa shoppailemasta, niin kirjastossa kiertelyyn jäi aikaa vain puolisen tuntia. Siellä olisi kyllä voinut viettää paljon enemmänkin aikaa.
Ja tosiaan kirjastoonkin mentäessä oli vartijat ovella seisoskelemassa, kuten melkein joka paikassa.


Heti aulaan tullessa näki tuon monen kerroksen korkuisen lasivitriinin täynnä kirjoja. Kuitenkin ilmeisesti vain henkilökunnalla ja tutkijoilla oli lupa mennä sinne ja kyllähän tuolla muutama heppu näytti lasin takana olevan. Muuten kirjastossa oli erillisiä lukusaleja täynnä kirjoja, mutta niihin olisi tarvinnut ilmeisesti jonkin luvan päästäkseen sisään.

Puolituntinen päätettiinkin sitten kuluttaa kirjaston harvinaisuuksien katseluun. Kyseiset teokset olivat kaikki erillisessä hämärässä huoneessa lasivitriineissä, eikä niistä saanut ottaa valokuvia, vaikka olisi kyllä kovasti tehnyt mieli.
Huoneessa oli myös tietokoneita, joista löytyi e-kirjamaisesti kaikki tai ainakin tosi moni vitriinien teoksista. Me selailimme mm. Lewis Carrollin käsikirjoitusta Alice's Adventures Under Ground kirjasta.

Löysin myös netistä British Libraryn online gallerian, eli TÄÄLTÄ löytyvät linkit selailtaviin teoksiin. Kannattaa käydä katsomassa, jos et ole niihin aikaisemmin törmännyt.

Parhaiten huoneen teoksista ja esineistä jäivät mieleen mm. Jane Austenin kirjoituspöytä ja hänen muistivihkonsa, Beatlesin alkuperäiset sanoitukset sekä Chopinin nuotit. Vanhimmat opukset liittyivät ilmeisesti Britannian lakiin ja olivat tositosi vanhoja. En nyt muista vuosilukua, mutta kaipa se British Libraryn nettisivuilta löytyisi.
British Librarysta jatkettiinkin sitten läheiselle King's Crossin asemalle, koska Platform 9 ja 3/4.

Kuinkas moni muu on käynyt joskus kiertelemässä The British Libraryssa?

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

D.L. KING (toim.): Suloisin suudelma

Päätinpä aloittaa messukirjojen lukemisen tästä kirjasta, sillä viime aikoina olen tykästynyt todella paljon novellikokoelmiin. Toisaalta vampyyrit saattavat kohtpuoliin tulla korvista ulos, sillä vielä olisi neljä vampyyrikirjaa yöpöydällä odottamassa.

"Näissä lumoavissa kertomuksissa kuolemattomat, äärettömän kauniit, voimaa ja seksiä tihkuvat vampyyrit ottavat tarvitsemansa elinvoiman niiltä onnettomilta (tai onnekkailta), jotka heidän tielleen sattuvat. Suloisin suudelma vie lukijan hämärille kujille ja pimeisiin makuuhuoneisiin kokemaan pelon ja mielihyvän väristyksiä, joita vain vampyyrit voivat ihmisessä herättää. Vampyyrit tyydyttävät nautinnonhalunsa niin nykyaikaan kuin menneisyyteen sijoittuvissa verenkarvaisissa novelleissa."

Muutaman novellin ajan kirjasta oli vielä sellainen ok-fiilis, mutta sitten alkoi tuntua, että kaikki novellit olivat liikaa toistensa kaltaisia ja teksti oli mielestäni hitusen liian kökköä (vika voi kyllä olla suomennoksessakin).

Mikään novelleista ei jäänyt erityisemmin mieleen, loppupäästä ehkä Kristina Wrightin "Viiltäjä", mutta syynä saattoi toki olla sekin, että kyseinen novelli oli kokoelman toiseksi viimeinen. Enemmän tykkäsin suomalaisista vampyyritarinoista kuin näistä, vaikka kyllä nämäkin nyt luki.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Helsingin kirjamessut 2012

Hyppäsin perjantaina junaan ja lähdin ensimmäistä kertaa kirjamessuille. Olisin halunnut käydä Helsingin kirjamessuilla jo viime vuonna, mutta ne sattuivat menemään minulta silloin täysin ohi.
Nyt sitten vietettiin kaverin kanssa syysloman perjantai aamusta iltaan saakka messuilla ja tuli koluttua kirjapuolen lisäksi myös musiikki- ja ruokapuoli. Päivä oli todella mukava, kuunneltiin kirjailijahaastatteluita ja kannoin myös kassillisen kirjoja kotiin.

Duudsonien Jarppi, Jani Niipola ja "Duudsonit - 100 tapaa pelastua tylsyydeltä"

Jera Hänninen, Jyri Hänninen, Sofi Oksanen ja "Haluatko todella kirjailijaksi?" veti Kirjakahvilan tupaten täyteen porukkaa

Kallion lukiolaiset haastattelivat Elina Rouhiaista

Baba Lybeck haastatteli Kira Poutasta, Laura Paloheimoa ja Maria Rocheria chick litistä

ilta oli jo pimenemässä, kun viimein lähdettiin kotimatkalle

Minulla oli pitkä lista kirjailijoista, joita halusin käydä kuuntelemassa, mutta skippasimme kuitenkin monet heistä, sillä aika ei kerta kaikkiaan riittänyt.
Elina Rouhiaista halusin käydä kuuntelemassa, sillä pidin todella paljon Kesyttömästä ja myös keskustelu chick litistä ja kyseisten kirjailijoitten kirjoista oli todella kiinnostava ja hauska. Kira Poutasen kirjoja olenkin lukenut ja muutama on nytkin lainassa, mutta Laura Paloheimon Klaukkala oli pakko lisätä lukulistalleni. Kävimme kuuntelemassa myös Outi Pyytä, joka oli puhumassa Trashion-kirjastaan.

Messuhalli kierrettiin useampaan otteeseen läpi. Ruokapuolella käytiin maistelemassa maistiaisia ja musapuolella katselin erilaisia nuottikirjoja, joista yksi lähtikin mukaan ja kokeilin myös muutamia pianoja.

kirjasaalis

  • Alan Bennett - Epätavallinen lukija
  • Janet Evanovich - Neljäs kerta toden sanoo
  • D.L. King (toim.) - Suloisin suudelma
  • J.K. Rowling - Harry Potter ja Azkabanin vanki
  • J.K. Rowling - Harry Potter ja Liekehtivä pikari
  • Aku Ankan taskukirja 368 - Kuutamolla
  • Michael Gerber - Barry Trotter ja kuollut hevonen
  • Michael Swanwick - Rautalohikäärmeen tytär
  • HITS 2012

Vaikka minulla on ennestään keskeneräisiä kirjoja, niin pakkohan minun oli tarttua noihin messukirjoihinkin.
Ja nuottikirjan kappaleita olen myös jo kovasti soitellut, erityisesti Pariisin Kevään "Kesäyötä" ja Heli Kajon "Jos mä kuolen nuorena" kappaleita on ihana soittaa pianolla.

lauantai 20. lokakuuta 2012

SIRKKA TURKKA: Niin kovaa se tuuli löi

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - kotimainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa). 


Niin kovaa se tuuli löi on Sirkka Turkan kahdestoista runokokoelma ja hänen tekstejään on käännetty yli kymmenelle kielelle. Hän on saanut muun muassa Finlandia-palkinnon (1986).

Niin kovaa se tuuli löi on jaettu viiteen osaan. Runokokoelma on täynnä lyhyitä runoja ja aforismin tyylisiä säkeitä: "Naisenkautta tänne tultiin, miehen kautta/ täältä lähdetään."
Aiheet liikkuvat kuolemassa ja menetyksessä ("Silmät haudataan, ne katsovat sinua/ kun painat pulttipistoolin otsaan,/ ne katsovat vielä, kun se putoaa/ eteesi polvilleen, kuningas kuolee."), yksinäisyydessä ja tyhjyydessä ("Sinisilmä, olen toivonut kauan, että saisin nähdä/ sinut vielä kerran, edes yhden tupakan verran.") ja eläimissä ja ihmisissä ("Jésus Armani-yhtye soittaa ylhäällä pilvissä,/ hevoset nelistävät pitkin pustaa,/ segerstamilainen suomalais-ugrilainen uho,/ horsemanship, lauman käsittelytaito.").

Runot ovat surumielisiä ja kuolema on niissä hyvin usein läsnä, mutta niistä löytyy myös lohduttavia piirteitä: "Kuljet kanssani yhä pitkin pakkastalvea,/ kulkee hassu hymysi, hautasi./ Pitkin jäisiä jokia vain me hassut/ kohti koirien kirkkoa, ketun enkeleitä." Rakas lemmikki tuntuu kulkevan rinnalla, vaikka makaisi jo haudassa. Runot vetoavatkin hyvin vahvasti tunteisiin.

Runoissa on viittauksia myös historiaan ja uskontoon, esimerkiksi "sisäministeri Tandefelt ampui, Ritavuori ampui/ - - sen jälkeen kun koira oli ammuttu, piti ampua/ Bobrikov, ja sitten itsensä" ja "ei tiennyt Jeesusrukka kelle kukoistaa,/ vain kanniskeli ristiään, oli nätti kuin humma".
Mielestäni Turkka ottaa runoillaan kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin, jotka kaipaisivat muutosta: "Emakko katsoi kärsällään, se oli saattohoidossa/ satulahuoneessa, sairaana se katsoi/ tumma pilvi pään päällä, kivun kotsa./ - - Lopulta lääkintämiehet pomppivat sen kaulan/ päällä, kun lopetuspiikit eivät tehonneet."

Itse pidän eniten juuri tämänkaltaisista runoista, jotka ovat lyhyitä ja tunteisiin vetoavia, mutta eivät välttämättä aukea ensimmäisellä tai toisellakaan lukukerralla, vaan niissä riittää pohdittavaa.

"Pistin hyasintin sen poskea vasten,/ valkean hyasintin mustaa poskea vasten,/ matkaa varten./ Kun hyvä lähtee tästä maailmasta,/ sitä vain huutaa."

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

LAUREN OLIVER: Kuin viimeistä päivää

Pidin Lauren Oliverin Deliriumista ja nyt ennen Pandemoniumin lukemista päätin tarttua tähän kirjaan bongattuani sen kirjaston hyllystä.

Samantha Kingston on kaunis ja suosittu, jolla on koulun komein poikaystävä ja paikka parhaissa piireissä, mutta sitten hänen elämänsä muuttuu silmänräpäyksessä auto-onnettomuudessa.

Avatessaan silmänsä Sam huomaa elävänsä päivää ennen onnettomuutta ja hänen elämänsä viimeinen päivä alkaa toistua uudestaan ja uudestaan. Asiat kuitenkin muuttuvat koko ajan ja seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka nivoutuvat sekä Samin että hänen  läheisimpiensä tulevaisuuteen. Sam saa huomata, että onnellinen loppu ei olekaan itsestäänselvyys.

Ensin vähän epäilytti se, kuinka paljon toistoa kirjassa on, sillä siinähän kerrotaan koko ajan samasta päivästä, mutta ihan turhaan epäilin. Samin viimeinen päivä muuttuu joka kerta - uusia asioita paljastuu ja Sam myös itse muuttaa päivien kulkua.

Oliver jakaa nuoret karusti suosittuihin ja vähemmän suosittuihin, joiden välinen kuilu on suuri. Kuin viimeistä päivää onkin hyvä kasvutarina - Sam oppii katsomaan asioita eri valossa. Kirjan loppu tuli minulle yllätyksenä, mutta se oli kuitenkin erittäin onnistunut. Mielenkiintoinen tarina, mutta se ei aivan tempaissut minua mukaansa, vaikka hyvä olikin.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

ANU HOLOPAINEN: Syysmaa 2 - Sisarpuut

Pienessä lähikirjastossani on varmaan jo totuttu siihen, että ravaan siellä monta kertaa viikossa lainaamassa kirjoja ja hakemassa saapuneita varauksia. Viimeksi poikkesin noutamassa muun muassa tämän Syysmaan 2-osan.

Welman tytöt ovat matkalla pohjoiseen määränpäänään Punatertun kylä, kun taas Welma päätti matkata Kesämaahan. Matka on kuitenkin vaikea ja vaivalloinen ja nuorten naisten matka keskeytyy metsäolentojen ja Metsälehmuksen palvojien väijytykseen.

Punatertun kylä on pieni ja alkeellinen, minkä saa huomata myös kaupunkilainen Javona, jonka pieni tyttövauva pelastettiin kylään, koska Javonan mies on pappi ja esikoisen tulisi olla poika. Javona haluaa olla tyttärensä kanssa, mutta pelottavat huhut pakottavat hänet takaisin kotiin. Matkalla on kuitenkin kohtalokkaat seuraukset myös Punatertun pienen yhteisön elämään.

Pidin tästä enemmän kuin Welman tytöistä. Tuntui, että tapahtumia oli enemmän ja tarina oli mielestäni mielenkiintoisempi. Javonan tarina tuli vähän yllättäen ja vaikutti siltä, että Zaran porukasta jätettiin kauheasti kertomatta, mutta toisaalta Javona seikkailee seuraavassakin osassa, jonka käynkin varmaan ensi viikolla hakemassa kirjaston hyllystä.

tunnustus: A Blog With Substance


TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT: 
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille.
3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Sain tunnustuksen Olipa kerran kirjablogi-blogin Varjelumilta ja Lukunurkka-blogin Q+Blackilta, kiitos paljon!

Ja jaan tämän eteenpäin blogeille, joita itse tykkäilen kovasti lukea:

Minäkin innostuin toteuttamaan tämän käyttämällä näitä kuvia:

perjantai 12. lokakuuta 2012

TARU LUOJOLA & TARJA SIPILÄINEN (toim.): Kumman rakas

Kävin pitkästä aikaa kaupunkini pääkirjastossa ja siellä huomasin uutuus-hyllyssä tämän Osuuskumma-kustantamon ensimmäisen julkaisun. Kumman rakas on neljäntoista novellin kokoelma, jonka aiheena on erilainen rakkaus.

"Kun spekulatiivisen fiktion kirjoittajille annetaan aiheeksi 'erilainen rakkaus', realismin raja-aitojen yli harpotaan suurin askelin. Erilaisuus kiehtoo, viekoittelee, viettelee. Lukijalle tarjotaan diplomaattisia selkkauksia kaukaisessa galaksissa, hekumallisella tavalla siirtyviä supervoimia, historiallista draamaa, keijuromansseja ja lotisevaa lempeä, josta ei lonkeroita puutu."

Pitääpä sanoa, että olipas kummallinen kirja. Luin kaikki novellit melkein yhteen menoon ja kuten Verenhimonkin tapauksessa: Joistain novelleista pidin ja joistain en.
Suosikeiksini nousivat kuitenkin Jussi Katajalan "Katarsis" ja Tarja Sipiläisen "Pintaa syvemmälle".

Pidin siitä, että vaikka novelleilla oli yhteinen aihe, niin ne olivat todella erilaisia ja rakkautta oli käsitelty monin eri tavoin. Pidän myös yleensäkin novellikokoelmien lukemisesta novellien lyhkäisyyden vuoksi. Jos joku novelli ei iske, niin pian on jo seuraava vuorossa.

torstai 11. lokakuuta 2012

E.L. JAMES: Fifty Shades - Satutettu

Pakkohan tämäkin oli sitten käydä noutamassa kaupasta - Sokoksessa kun pokkarit olivat vielä -20%. Vähän arvelutti lukea tämä suomeksi, sillä mielestäni aikaisemmassa osassa suomennos oli todella koominen, mutta itse olen tosi laiska lukemaan englanninkielisiä kirjoja.

Vaikutusvaltaisen Christian Greyn ja nuoren Anastasia Steelen suhde on täynnä ongelmia. Christian kuitenkin ehdottaa Analle normaalia parisuhdetta, koska ei halua menettää tätä.

Christianin on kuitenkin vaikea luopua vanhoista tavoistaan ja lisäksi hänen lapsuutensa traumat kummittelevat koko ajan taustalla. Hankaluuksia parille aiheuttavat myös Anan pomo Jack Hyde sekä Leila, joka on mieleltään tasapainoton ja kateellinen Analle tämän suhteesta Christianiin, eikä Ana myöskään meinaa tulla toimeen rouva Robinsonin kanssa.

Ihan mielenkiinnolla tartuin tähän kirjaa, vaikka edellinen osa ei oikein vakuuttanut ja suomennoksille sai naureskella makeasti. Tämä osa oli kuitenkin positiivinen yllätys.

Itse ainakin pidin siitä, että mukaan oli saatu enemmän jännitystä ja tapahtumia, eikä draamaakaan uupunut. Toistoa toki oli jonkin verran kuten ensimmäisessäkin osassa, mutta silti kirja tuli luettua melkein yhdeltä istumalta. Minusta oli myös lukiessa hauskaa vertailla tätä Twilightiin ja mielestäni monet kohdat täsmäsivätkin huvittavasti yhteen. Ensimmäisen osan kohdalla yhtäläisyydet Twilightiin siis vielä häiritsivät minua, mutta tästä osasta ne tekivät vain paremman.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

CASSANDRA CLARE: Langenneiden enkelten kaupunki

Varjojen kaupungit-sarja on edennyt jo neljänteen osaansa, vaikka ensimmäisessä osassa mainitaankin kyseessä olevan trilogia. Ja lisääkin on vielä tulossa.

Sota on ohi ja Clary Fray on palannut New Yorkiin ja harjoittelee poikaystävänsä Jacen avustuksella Instituutissa tullakseen Varjometsästäjäksi.

Joku alkaa kuitenkin murhata Valentinen joukkoon kuuluneita Varjometsästäjiä ja uhkana on uusi sota. Lisäksi Jace näkee painajaisia, joissa hän tappaa Claryn yhä uudellen ja uudelleen, ja alkaa vältellä tätä.

Simonilla on myös ongelmia. Joku haluaa hänet hengiltä ja lisäksi naishuolet painavat häntä - hän kun seurustelee sekä Maian että Isabellen kanssa.

Tässä kirjassa suuri plussa oli se, että asioita kerrottiin vähän useampien henkilöiden näkökulmasta, mutta ei tämä siltikään tempaissut minua yhtä hyvin mukaansa kuin aikaisemmat osat. Ihan mukava luettava, muttamutta... Sanotaanko vaikka, että vähän turhan outo, mutta lopussa eri hahmot ja asiat nivottiin suht. hyvin toisiinsa. Jospa seuraavassa osassa tarina saa enemmän tuulta purjeidensa alle, sillä tämän osan loppu jäi lupailemaan vaikka mitä.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

JUKKA-PEKKA PALVIAINEN: Joku vieraileva tähti

Välillä tekee mieli lukea näitä lyhyitä nuortenkirjoja ja tällä kertaa päädyin ottamaan kirjaston hyllystä Palviaisen ensimmäisen nuortenkirjan, josta hän nappasi Topelius-palkinnon.

Atte harrastaa teatteria ja tällä kertaa hän on Alpo Korva, sillä hänen teatteriporukkansa aikoo esittää Häräntappoase-näytelmän. Kun näytelmän puvustuksessa tarvitaan apua, kohtaavat mustiin verhoutunut ja omiin haavekuviinsa pakeneva Anni ja Elovena-poika Atte toisensa.

Joku vieraileva tähti tuo esille kummatkin nuoret sekä heidän tunteensa ja taustansa. Anni asuu masentuneen äitinsä kanssa ja yrittää olla äiti pikkuveljelleen. Atte taas yrittää tulla toimeen äitinsä uuden miehen kanssa sekä selvittää vastanäyttelijälleen Jennille heidän olevan vain kavereita.

Kirja oli mielestäni sellainen simppeli ja pelkistetty, mutta ehkä vähän liikaakin. Olisin odottanut enemmän. Siinä oli tuotu esille niin nuorten identiteettikriisiä sekä aikuisten vaikeuksia parisuhteessa ja perheiden ongelmia. Vähän turhan masentava kirja minun makuuni.

perjantai 5. lokakuuta 2012

ANU HOLOPAINEN: Syysmaa 1 - Welman tytöt

Siitä on kyllä aikaa, kun olen viimeksi lukenut Holopaisen kirjoja. Kun Syysmaa-sarjan kuudes ja samalla viimeinen osa ilmestyi niin tajusin, että itselläni tämän sarjan lukeminen loppui neljänteen osaan ja nyt on kyllä aika korjata tämä moka. Vaikka näinkin Matkalaiset-nimisen viimeisen osan kirjastossa siellä viimeksi käydessäni niin päätin, että enköhän lue tämän sarjan ihan ensimmäisestä osasta lähtien uudestaan.

Syysmaassa naisen elämästä päättää mies. Adaira on unelmoinut mahdollisuudesta opiskella ja itsekseen hän on peräti oppinut lukemaan, mutta hänen isänsä päättää naittaa hänet irstaalle ja pahamaineiselle Samak-nimiselle miehelle.

Kun Adairaa kuljetetaan vaunuilla hänen tulevan aviomiehensä kartanolle, rosvojoukko hyökkää matkalaisten kimppuun, ja Adaira saa huomata joutuneena kapinallisen naisjoukon keskuuteen.

Adairan on päätettävä liittyykö viiden uhmakkaan, opinhaluisen ja aseenkäyttötaitoisen lainsuojattoman joukkoon, joita johtaa voimakastahtoinen Welma. Adaira saa kuitenkin kuulla, että hänen isänsä aikoo antaa Samakille vaimoksi hänen nuoremman sisarensa.

Feminismi on todella suuressa roolissa tässä kirjassa, mutta oikein muuta erikoista ei tässä kirjassa ole. Luin juuri muista blogeista arvosteluja tästä kirjasta ja monia on ihmetyttänyt se, että tätä on mainostettu fantasiasarjana "hieman varttuneille nuorille".
Pikkuisesta lähikirjastostani tämä löytyy lasten/nuorten fantasiahyllystä, jonka luokse minä eksyin heti, kun opin 7-vuotiaana lukemaan. Luin tämän ensimmäistä kertaa ala-asteella varmaankin 11-vuotiaana ja silloin tämä kolahti enemmän kuin nyt, vaikka nyt saattaisinkin olla ehkä lähempänä kohderyhmää, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan.

Seuraavalla kirjastoreissulla pitää kuitenkin napata myös Syysmaa 2 mukaan.

tiistai 2. lokakuuta 2012

haaste: Ota riski ja rakastu kirjaan


Nyt tämä Kirjamieli-blogista lähtöisin oleva haaste osui minunkin kohdalleni, kiitos Nafisan (Yöpöydän kirjat)!
Sain luettavakseni Matt Haigin kirjan Radleyn perhe, josta en ollutkaan kuullut mitään ennen tätä. Vaikka tykkään paljon vampyyrikirjoista ja luen niitä suht. paljon, niin tämä oli mennyt minulta täysin ohi, joten mielenkiinnolla odotan, millainen teos on kyseessä.

Mustemaailmani - MATT HAIG: Radleyn perhe


*

Lukeeko joku kirjabloggari vääriä kirjoja? Nyt voit vaikuttaa siihen, mitä muut lukevat Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen avulla.

Tässä haasteessa voit määrätä kirjabloggarille luettavaksi kirjan, jota hän ei ole vielä ymmärtänyt lukea tai joka on kaukana hänen omista lukutottumuksistaan. Ottamalla riskin ja astumalla tuntemattomalle alueelle haastettu bloggari voi löytää uuden kirjallisen rakkauden – tai paremman syyn pysytellä omalla alueellaan. Samalla saat itsekin lukea jotain sellaista, johon et ehkä olisi muuten uskaltanut tarttua. Ota riski!


Säännöt:
Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan. 
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi. 
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.

Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.



*

Nafisanille valitsin luettavaksi S.E.Hintonin Vampyyrin palvelija.
Ja vielä lisää vampyyreita. Itseäni tämä kirja ei sytyttänyt, kun luin sen joskus ja nyt olenkin harkinnut, että pitäisiköhän sille antaa uusi mahdollisuus, koska olen kuitenkin lukenut siitä paljon positiivisia kommentteja. Sen takia olisi kiva kuulla, minkälaisia mielipiteitä tämä kirja synnyttää.

Ja minä lähetän haasteen eteenpäin Emilielle (Le Masque Rouge), joka saisi luettavakseen Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta.
Ihastuin kyseiseen kirjaan sen ilmestyttyä, mutta olen miettinyt, millainen lukukokemus tämä kirja olisi nyt vanhempana. Olisikin kiva kuulla, mitä mieltä tästä kirjasta nykyään ollaan.

Jos kirja on jo tuttu tai haluat jättää haasteen väliin, niin sitten vain viestiä tänne päin.

maanantai 1. lokakuuta 2012

RAYMOND CARVER: Rivi riviltä, lyönti lyönniltä

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - ulkomainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
Esittelen tässä blogissa vain ne runokirjat, jotka olen lukenut kirjallisuusdiplomia varten (muita lukemiani runokirjoja en tule esittelemään jatkossa). 


Rivi Riviltä, lyönti lyönniltä on kokoelma Carverin runoja, jotka on valittu teoksista In A Marine Light, Where Water Comes Together With Other Water, Fires, A New Path To the Waterfall ja Ultramarine.

Tämä oli muistaakseni ensimmäinen kerta, kun luin runokirjan, jonka kaikki runot on suomennettu. Aikaisemmin olen lukenut vain suomalaisten runoilijoitten kokoelmia tai vain muutamia yksittäisiä ulkomaisten runoilijoitten suomennettuja runoja. Lukiessa mietinkin paljon sitä, millaisia runot olisivat alkuperäiskielellä eli englanniksi, sillä runojen kääntäminen on mielestäni haastavampaa kuin romaanien. Ennen runojen lukemista tutustuin teoksen sisällysluetteloon, josta löytyivät teoksen nimet sekä suomeksi että englanniksi. Monet oli suomennettu suoraan esim. "Työtä etsimässä (Looking for Work)" ja "Tyttärelleni (To My Daughter)", mutta esimerkiksi "No Need" oli suomennettu "Ei airoja, ei tuulta". Minusta olisikin mielenkiintoista tutustua näihin runoihin myös englanniksi.

Ennen kuin siirrytään runoihin, kirjassa on teksti "Saatteeksi", jossa kerrotaan Carverista, hänen elämästään ja runoistaan, sekä lopussa on vielä muutama sana teoksen käännöstyöstä suomentajilta. Saatteeksi on hyvä alustus teoksen runoihin, sillä runot ovat saaneet paljon vaikutteita Carverin omasta elämästä. Lisäksi "Carverin ja eräiden muiden amerikkalaisten kirjailijoiden (Ford, Wolff) tyyliä kuvaamaan keksittiin käsitteet 'dirty realism' ja 'minimalismi'", ja ainakin minun mielestäni dirty realism kuvaa Carverin runoja erittäin hyvin. Tekstissä myös todetaan: "Carver ei ole teoretisoiva, 'vaikea' runoilija. Kuten hänen novelleissaan, myös runoissa aiheet löytyvät läheltä, kulkivat mukana: isä, äiti, lapset, viina, kalastus, Tess, kuolema, myös oma. Carver puhuu omista aiheistaan omilla sanoillaan."

Pidinkin juuri siitä, että runojen tarkoitusta ei tarvinnut lähteä juuri arvailemaan, vaan asiat ovat niin kuin ne kuvataan. Kovin hehkeätä kuvaus ei ole, dirty realism tulee varmasti siitä: " -- Tyttö, et saa juoda./ Se on kuolemaksi. Niin kuin se oli äidillesi, ja minulle./ Niin se oli."

" -- Vetäkööt molemmat itsensä hirteen,/ heillä käy mielessä./ Helvettiin koko hoito, ja/ vanhemmat myös, he tuumivat. Samalla/ kun murot löytyvät komerosta ja/ maito jääkaapista. He vievät kulhonsa/ TV:n ääreen, etsivät mieliohjelmansa,/ yrittävät unohtaa koko sotkun./ Ääni kovemmalle. Kovemmalle, vieläkin kovemmalle./ Isä kääntyy ja voihkaisee./ Lapset nauravat./ He lisäävät ääntä että hän varmasti tietäisi/ olevansa hengissä. Hän nostaa päätään. Aamu alkaa."

Aiheet tuntuvat tulevan suoraan Carverin omasta elämästä ja monesti runoissa käytetään "minä"-muotoa tai sitten runon myöhemmässä vaiheessa lukija saa huomata, että monissa runoissa esiintyvä "minä" on paikalla, vaikka runo alkaakin: "Nainen lyyhistyy puhelinkopin lattialle, nyyhkyttää/ luuriin. Esittää kysymyksen,/ toisenkin, itkee taas --". Seuraava säkeistö alkaakin jo: "Katselen heitä autostani./ Minullakaan ei ole kotona puhelinta./ --"

Kirjan lopussa on Carverin teksti "Kirjoittamisesta", jossa hän mm. kertoo: "Kuulin kerran kirjailija Geoffrey Wolffin sanovan opiskelijaryhmälleen 'Ei halpoja kikkoja'. -- Muokkasin sen muotoon 'Ei kikkoja'. Piste. Vihaan kikkoja." Se on hyvin huomattavissa hänen runoissaan, kuten myös mielipide: "Runossa tai novellissa voi kertoa tavanomaisista asioista ja esineistä käyttäen tavanomaista mutta täsmällistä kieltä, ja ladata kaikki - tuoli, ikkunaverho, haarukka, kivi, korvarengas - valtavalla, jopa hämmästyttävällä teholla."
Tämä on huomattavissa esimerkiksi runossa "Pelko", jossa on selkeästi käyty läpi asioita, joita voi pelätä: "Pelätä pihalle ilmestyvää poliisiautoa./ -- Pelätä joutuvansa tunnistamaan ystävän ruumiin./ -- Pelätä lastensa käsialaa kirjekuorissa./ Pelätä heidän kuolevan ennen minua, ja syyllisyyttä siitä. Pelätä että joutuisi elämään äitinsä kanssa hänen/ vanhoilla päivillään, ja vanha itsekin./ -- Pelätä kuolemaa."

Runot etenevät selkeästi lause kerrallaan ilman turhia kikkoja ja ovat yksinkertaisia. Toki voi ajatella, että runo kertoo jostain muustakin kuin kalastuksesta, mutta miksei uskoisi, että kalastus ei ole vertauskuva. Runo voi ihan hyvin kertoa "pelkästä" kalastuksesta - ilman turhia kikkoja.
" -- Mutta olemme pyytämässä/ lohta. Ja niin tömistämme jalkojamme/ lumessa ja nousemme kiviä pitkin ylävirtaan,/ hitaasti, rakkautta täynnä, kohti hiljaisia vesiä."

torstai 27. syyskuuta 2012

ANDREI MAKINE: Elämän musiikki

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - ulkomainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.

Nuori pianisti Aleksei Berg valmistautuu ensikonserttiinsa vuonna 1941. Hänellä on edessään hieno ura ja todennäköisesti avioliitto varakkaan perheen tyttären kanssa.

Stalinin puhdistuksien takia hänen elämänsä muuttuu. Hän joutuu pakenemaan, eikä voi pitää konserttiaan. Hän lähtee Moskovaan ja Ukrainaan, ottaa väärän henkilöllisyyden kuolleelta sotilaalta ja joutuu sotaan.

Rauhan tultua hän pääsee nauttimaan paremmista oloista, mutta koko ajan hänen elämäänsä varjostaa paljastumisen vaara.

Jos ajatellaan teoksen nimeä Elämän musiikki, niin sehän ei vielä paljasta, minkä genren teos on kyseessä. Kirja on myöskin lyhyt, vain 111 sivua pitkä, mutta kyllähän se romaani on, vaikka Makinen tyyli on "samalla kertaa runollinen ja hillitty" (Annie Copperman).

Kirjan takakannessa sanotaan lopuksi, että "Elämän musiikki jää soimaan lukijan mieleen pitkäksi aikaa". Minä ainakin voin sanoa, että Elämän musiikki hiljeni päässäni aika nopeaa tahtia. Kirjan lukemisesta on jo jonkin aikaa ja oikeastaan vain pääpiirteet jäivät muistiin. Syynä on varmasti se, että Makinen kirjoitustyyli on  aika erikoista. Toisaalta teksti on erittäin yksinkertaista ja hiottua, mutta mielestäni tekstiin jäi paljon aukkoja ja asioita, joita lukijana olisin voinut jäädä pohtimaan.

Teoksen nimi ei ohjannut ainakaan minua teoksen tulkinnassa. Tekstin päähenkilölle Aleksei Bergille musiikki vaikuttaa olevan kuitenkin erittäin tärkeä osa elämää, vaikka hän joutuu pakenemaan ennen ensikonserttiaan. Hän kuitenkin päätyy myöhemmin taas musiikin pariin, mutta ei pääse esiintymään. "Yleisö taputtaa hänet tervetulleeksi säästeliään kohteliaasti. Minä käännyn Bergin puoleen tarjotakseni hänelle ohjelmalehtistä. Mutta mies vaikuttaa poissaolevalta, silmät ovat kiinni, ilme tutkimaton. Hän ei enää ole paikalla." Varmasti päähenkilö kokee raskaaksi sen, että hän ei pääse osoittamaan lahjakkuuttaan: "Samoin kuin heidän soittotunneillaan Aleksei toimi käskystä tylsän ahkerasti kuin kone. -- Kaikki taputtivat yksimielisesti. 'Bravo, opettaja!' huusi joku miespuolinen vieras, jonka Stella palkitsi niiauksella. -- Stella sopotti kuin kuiskaaja, iski välillä silmää vieraille: 'Anna mennä! Panet oikean käden peukalon tähän c:lle...'"

Nimi Elämän musiikki kuvaa kuitenkin teosta hyvin. Rauhallinen pianisti, joka haluaa tuottaa kuulijoilleen iloa joutuu  sodan tiimellykseen ja kokee asioita, jotka ovat kaukana kauniista sävelistä. Musiikkia on kuitenkin montaa erilaista ja Andreï Makinen kirjoittama Elämän musiikki päättyy surumieliseen balladiin.

"Paikka sopi hyvin musiikista uneksimiseen. Muistan että alkuyöstä, kun oli vielä hiukan toivoa matkan jatkumisesta, kävin ulkona laiturilla ja laskelmoin taikauskoisesti: juna saapuisi, jos minä en piittaisi kylmästä. -- Kannen metalli kirskahtaa suljettaessa, ja minä irvistän raapivalle rumalle äänelle. Mies käy pitkälleen, hakee paperin rapistessa mukavaa asentoa ja alkaa pian kuorsata."

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

TONI MORRISON: Sinisimmät silmät

Kirjallisuusdiplomi 2010-2013 - ulkomainen nykykirjallisuus

Kirjallisuusdiplomiin kuuluvien teosten esittelyt ovat erilaisia, verrattuna muihin esittelyihin.
On 1940-luvun alku Ohion Lorainissa. Siellä asustaa köyhä Breedloven perhe, jonka perhe-elämä on surkeaa. Perheen tytär Pecola on hyljeksitty ja kiusattu ja pitää itseään rumana. Hän rukoilee joka ilta, että saisi samanlaiset silmät kuin ihailemallaan Shirley Templellä. Hän on sitä mieltä, että jos niin tapahtuisi, hänen elämänsä muuttuisi kuin taikaiskusta ja hänestä pidettäisiin.

Sinisimmät silmät on Toni Morrisonin esikoisromaani, joka ilmestyi 1970. Hän kuitenkin kirjoitti kirjan jälkisanoihin 1993: "Lähes joka suhteessa Sinisimpien silmien julkitulo muistutti Pecolan elämää: se sivuutettiin, sitä väheksyttiin, se tulkittiin väärin. Ja vasta nyt, kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua, hänet on nostettu arvostavasti esille."
Morrison on saanut ensimmäisenä mustana amerikkalaisena ja ensimmäisenä mustana naisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Luin Sinisimmät silmät vuonna 2011 suurin piirtein samoihin aikoihin, kun Piiat-elokuva ilmestyi, jonka kävin katsomassa.

Teos kertoo selkeästi rotusyrjinnästä, mutta lapsen silmin. "Äiti oli selittänyt hänelle värillisten ihmisten ja neekereiden eron. Heidät oli helppo tunnistaa. Värilliset olivat siistejä ja hiljaisia; neekerit olivat likaisia ja äänekkäitä."

Pecolan mieleen on iskostunut käsitys siitä, että hän ei voi olla kaunis tällaisenaan. Hänen koulutoverinsa Claudia on kuin hänen vastakohtansa. Pecola haluaa samaistua valkoisiin, mutta Claudia puolestaan vihaa sinisilmäistä kultakutria, Shirley Templeä. "Hymyilevät valkoiset kasvot. Vaalea tukka lievästi pörröllä, siniset silmät jotka katsovat häntä puhtaan hyvinvoinnin maailmasta. Silmät ovat äksyt, pahanilkiset. Pecolasta ne ovat sievät. -- Tätä karkkia syödessä tuntuu kuin söisi niitä silmiä, söisi Mary Janea. Rakastaisi Mary Janea. Olisi Mary Jane."
Teos keskittyy erityisesti mustien tyttöjen asemaan, joka oli erittäin huono. Pecolan äiti työskentelee piiana valkoihoisten talossa, jossa asustaa myös pieni tyttö, jolla on vaaleanpunainen avoselkäinen puku ja maissinkeltainen tukka. "'Missä Polly on?' hän kysyi./ Minussa kiehahti tuttu raivo. Se että hän kutsui rouva Breedlovea Pollyksi, vaikka Pecolakin kutsui äitiään rouva Breedloveksi, tuntui riittävältä syyltä raapaista häntä." Kirjassa tulee esille samoja asioita, kuin Piiat-elokuvassakin. Mustat piiat huolehtivat valkoisten lapsista jopa paremmin kuin omistaan, sillä heille ei riitä tarpeeksi aikaa.

Kirjassa kuvataan myös hyvin valkoisten ihmisten suhtautumista mustiin. Kutsutaan mutuaisiksi ja neekereiksi ja käytös heitä kohtaan on vastenmielistä: "Mies livauttaa kolme Mary Janea häntä kohti - kolme keltaista suorakulmiota kussakin paketissa. Pecola tarjoaa hänelle rahoja. Mies epäröi, ei halua koskettaa tytön kättä. -- Ulkona Pecola tuntee selittämättömän häpeänsä hiipuvan."
Jukka Petäjä on kirjoittanut Helsingin Sanomiin: "Sinisimmät silmät kuvaa aikaa, jolloin musta oli mustaa ja valkoinen valkoista. Elämä pysyy aisoissa, jos kaikki vain pysyvät omassa pilttuussaan." Samaa asiaa käsiteltiin myös Piiat-elokuvassa, jossa värilliselle palvelusväelle piti olla oma wc, sillä eiväthän he voineet käyttää isäntäväen wc:tä.

Itse pidin kirjaa aika sekavana, mikä saattoi johtua myös siitä, että se oli esitetty lapsen näkökulmasta. Lisäksi kertoja vaihteli ja hypittiin eri henkilöiden elämäntarinoihin ja välillä sekosi siinä, että kenestä tässä nyt kerrottiinkaan. Mielestäni asiat oli kuitenkin kerrottu varsin realistisesti.
Jälkisanoissaan Toni Morrison selventää kuitenkin hyvin kirjan asioita ja kertoo lisäksi omia mielipiteitään: "Ratkaisuni - hajottaa kertomus osiin, jotka lukija joutuisi keräämään kokoon - tuntui minusta hyvältä, mutta sen toteutus ei tyydytä minua enää."